Muutaman Namibian pääkaupungissa Windhoekissa kulutetun päivän jälkeen alkaa tuntumaan reissulta. Vielä lentopäivänäkin mieli oli jossain muualla, tai ainakaan reissun alkaminen ei sinne ollut mitenkään konkretisoitunut. Varsinaista jännitystä ei enää reissuista tunne, mutta hyvää ja odottavaa fiilistä toki. Ehkä reissaamisesta on tullut jo sen verran ”arkipäiväistä” tai ”normaalia”, ettei sitä osaa enää suuremmin jännittää. Ja hyvä niin! Reissuun lähdetään ja sitä tulee mitä saadaan. ”Ku ite tekkee ni saa just sellasta ku tullee”, sanoi viisas kokemäkeläinen mies aikoinaan. Nyt, Windhoekissa löysäily on kuitenkin sopeuttanut sopivasti Afrikkaan ja reissumoodiin. Sitä alkaa ymmärtämään, että nyt ollaan täällä, vapaana ja irrallisena tutkimassa maailmaa, retkellä.
Kuva: Maria Rajala
Reissussa olisi tarkoitus olla ainakin kesään asti. Katsellaan sitten kesällä taas eteenpäin, mihin rahat riittää vai pitääkö kesän rientojen jälkeen hetkeksi asettua pajalle paiskimaan hommia. Namibiaan ei päästy viime kerralla, kun tuli viisumivaikeuksia Etelä-Afrikassa. Tai kyllä Namibiaan olisi päässyt, muttei takaisin Etelä-Afrikkaan. Mutta nyt, vihdoinkin!
Voidaan kaiketi todeta, että Namibia on ns. helppoa Afrikkaa. Yhteiskunta on Afrikan mittapuulla vauras sekä stabiili ja poliittinen tilanne vakaa. Matkailijalle Namibia on verrattaen turvallinen maa, vaikka rikollisuus onkin kasvussa mm. suurien tuloerojen sekä globaalien yhteiskunallisten ongelmien, kuten työttömyyden ja muuttoliikkeen myötä. Valtavassa maassa ihmisiä on vain reilut kaksi miljoonaa, joten häslinki ja sählinki loistaa poissaolollaan, mutta afrikkalainen läppä ja elämänmeno ovat silti helposti havaittavissa.
Namibia tunnetaan maana, mistä timantit tulevat, missä punertavat hiekkadyynit maalaavat maisemaa ja missä villieläimet vaeltavat vapaina. Namibin aavikko, tiedettävästi maailman vanhin, ja Etoshan Kansallispuisto ovat vain muutamia upeita luonnon tarjoamia nähtävyyksiä ja elämyksiä. Ainutlaatuisen ympäristön lisäksi Namibiassa puhuttelee sen lähihistoria, missä se on ollut yksi Saksan harvoista siirtomaista ja myöhemmin käynyt läpi kiintenä osana Etelä-Afrikkaa sen harjoittaman erittäin rasistisen ja epätasa-arvoisen apartheid-järjestelmän. Vaikka YK tuomitsi Etelä-Afrikan läsnäolon ja hallinnan Namibiassa jo 70-luvulla, niin maa itsenäistyi vasta 1990. Suomi mainittu! Martti Ahtisaarella oli iso rooli Namibian itsenäistymisneuvotteluissa sekä itsenäistymisen toteutumisessa.
Namibian road trip alkaa huomenna ja kestää kuun loppuun, jolloin siirrytään Etelä-Afrikkaan ja Kapkaupunkiin. Kapkaupungista muodostui viime reissulla yksi lemppareista ja Kapissa oleillaankin nyt koko joulukuu. Vuodenvaihteen jälkeen siirrytään Zimbabween ja yhdistyshommiin. Zimbabwessa toteutuu yhdistyksen toinen avustusprojekti, kun se kustantaa Zimbabwen Aids-Orvot Ry:n ylläpitämään orpolasten koulutus- ja toimintakeskukseen lämminvesivaraajat ja aurinkopaneelit. Lapsille lämmintä vettä! Lämmin vesi tulisi olla perusoikeus jokaiselle.
Varainkeruu projektiin onnistui todella hienosti ja siihen tarvittavat varat ovat nyt kasassa. Itse asiassa varainkeruu toteutui niinkin hyvin, että yhdistyksen kassassa on pesämunaa seuraaviinkin prokkiksiin. On mahtavaa, miten ihmiset jälleen lähtivät mukaan hyväntekoon ja tukemaan yhdistyksen toimintaa, olemassaoloa ja sanomaa. Tulevan projektin kustannusarvion mukaiset 2000€ siirtynevät Zimbabwen Aids-Orvot Ry:lle marraskuun aikana. Varaajat ja paneelit asennetaan viimeistään keskuksessa vierailuni aikana, tammi-helmikuussa. Näiden lisäksi keskuksen lapsille on tarkoituksena tehdä kertaluontoinen noin 500€ arvoinen hankinta, minkä tarpeen ja tarkoituksen lapsiryhmä itse määrittänee.
Kuva: Maria Rajala
Keväällä suuntana on Latinalainen Amerikka, kun lennämme Etelä-Amerikkaan ja Patagonian lumoaviin erämaihin. Eräänlainen ympyrä sulkeutuu Patagonian myötä, kun pitkäaikainen unelmani toteutuu ja pääsen retkeilemään Patagonian maisemiin. Tähän asti Patagonia on kulkenut itsessäni vain asusteissa ja eritoten pääni päällä, mutta nyt se toivottavasti siirtyy syvemmälle ja löytää paikkansa siinä mielenmaisemassa, mitä mm. Huippuvuoret ja Uusi-Seelanti ovat aikaisemmin tarjonneet.
Patagoniasta eteenpäin tie on auki, ja hyvä niin. Suunnitelmia on, mutta päätöksiä ei. Uudella ja tuntemattomalla mantereella ja kulttuurialueella tulisi malttaa ja ottaa iisisti. Kulttuurishokki ja uusien mahdollisuuksien aiheuttama ahdistus iskee helposti ahneeseen matkailijaan. Sitä on muutenkin alkanut enemmän nauttimaan itse matkalla olosta, eikä niinkään niistä kohteista ja kokemuksista. Pelkkä oleminen, uuden ja vieraan havainnointi ja oppiminen sekä hetkestä nauttiminen vievät jo pitkälle. Totta kai paikallinen kulttuuri, luonto ja ulkoilma-aktiviteetit ovat edelleen niitä juttuja, mitä haluaa toteuttaa, mutta lähtökohtaisesti ajoittainen suorittaminen ja liiallinen suunnitellu ovat siirtyneet syrjään ja tilalle on tullut ajatusta ja ymmärrystä siitä, että maasta ja paikasta riippumatta on tärkeää asettua siihen hetkeen ja tilanteeseen ja olla tyytyväinen siitä. Lähtökohtaisesti jokainen maa on matkan arvoinen, ainutlaatuinen ja erilainen.
Reissuraporttia ja -kuvia jaettaneen entiseen tapaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja toisin päin. Raportti päivittyy verkkosivuille, kuvia ja kokemuksia jaetaan somekanavilla. Avustusprojektin aikaan Zimbabwessa dokumenttia ja dataa ladataan sääännöllisemmin ja johdonmukaisemmin. Päivityksiä, kuvia ynnä muuta materiaalia saa jakaa eteenpäin omiin verkostoihin. Hyvän tekemisen ohella yhdistyksen missiona kun on hyvän tekemiseen ja reissaamiseen kannustaminen sekä siihen liittyvän informaation ja kokemuspohjaisen tiedon jakaminen.
Joku videojuttu olis kans kiva! Mutta osaamista ei ole. Eikä ehkä jaksamistakaan.
-Tero Mäkinen-