”Niin oltiin. Ja siihen loppui sitten meitin oikeutemme. Meinaan siitä lähtien oltiin rosvoretkellä. Ettäs sen tiedätte.”

Tämä reissu on ollut ihmeellinen ja poikkeuksellinen. Viimeiset vuodet olen reissanut paljon, vajaan seitsemän vuoden aikana vajaat kolme vuotta tien päällä. Reissut ovat aina menneet hienosti, ilman suurempia vahinkoja tai kommelluksia. Suurempia. Terveenä on pysytty, kamat pysyneet suurinpiirtein tallella ja muutenkin reissujärjestelyt sujuneet luontevasti. Mutta nyt, vaikka terveenä ollaankin pysytty, mikä tietysti on kaikkein tärkeintä, niin nyt on hävinnyt(ja hajonnut) kamat, säädetty ja hikoiltu erinäisten varausten ja vahinkojen kanssa sekä viimeiseksi kruunuksi tämä, mistä päivityskin tulee kertomaan.

Mutta kerronpa ensin aikaisemmista kompuroinneista. Ensimmäiset hiet otsaan tulivat jo Turun satamaterminaalissa, kun selvisi etten ollut maksanut risteilyämme Saaristo- ja Ahvenanmeren ylitse Tukholmaan, mistä lentomme lähti. Onneksemme laivassa oli vielä tilaa ja samaisia halvemman hintaluokan hyttejä tarjolla. Pennimme säästyivät toistaiseksi. Tavaroita on mennyt hukkaan ja hajalle säännöllisesti, mitkä siinä hetkessä aiheuttavat suurta ärtymystä. Ne ovat kuitenkin ”pikkuvikoja, heleppo korjata!”, kuten hieno kotimainen elokuva asian kertoo, tosin hieman eri kontekstissa.

Etelä-Afrikan Hluluwe-iMfolozi kansallispuistossa tehty vaellussafari varattiin jo aikaisin syksllä. Päivämäärät oli asetettu ja reissusuunnitelmat tehty sen mukaisesti. Suomesta tulleiden vierailijoiden saavuttua, vajaa viikko ennen safaria, kävi ilmi että retkemme onkin päivää oletettua ja suunniteltua aikaisemmin. Olimme katsoneet päivämäärän väärin alkuperäisestä varauksestamme. No, tässä oli syynsä kansallispuistollakin, minkä suhtautuminen asiaan oli kaukana meille tutummasta asiakaspalvelusta. Joka tapauksessa, alkoi armoton säätö majoitusvarausten ja kulkemisten kanssa. Vaikka lopputulos oli lopulta erinomainen, se ei poista sitä itselleni poikkeuksellista ja epätyypillistä erhettä, että sekoilisin päivämäärien ja varausten kanssa tällä tavalla, mikä on ollut nyt hyvinkin tyypillistä ja säännöllistä.

sarvipäät

Seuraavaksi hajoitimme avaimen majoittajan lukkoon, mistä seurasi päivän tappanut säätäminen ja asentaminen lopputuloksena erimielisyys korvausvelvollisuudesta. Kohtasimme saksalaisen tarkkuuden ja joustamattomuuden, kun majoittajamme piti omasta kannastaan tiukasti kiinni, eikä ollut valmis käymään neuvottelupöytään. No, tästäkin selvittiin, kuten aina. Asioilla on tapana järjestyä ja varsinkin reissatessa kovan säätämisen ja sohelluksen lopputulos on kuitenkin useimmiten tyydyttävä, vähintään. Edelliset tapahtumat ovat enemmän tai vähemmän hoidettavissa niin, ettei se isossa kuvassa vaikuta itse reissuun ja etenemiseen. Pieni säätö ja epävarmuus kuuluvat tähän juttuun. Huomion arvoista, ihmeellistä ja poikkeuksellista tässä on se, että nämä ja monet muut ovat tapahtuneet putkessa, tällä samaisella reissulla.

Viikko sitten olimme Kalaharin autiomaassa Kgalagadin kansallispuistossa. Jäimme paitsi isoista kissapedoista vaellussafarillamme ja päätimme niiden perässä kurkata kolmen valtion, Namibian, Etelä-Afrikan ja Botswanan rajoilla sijaitsevan kansallispuiston. Kalahari on paikka, mikä automaattisesti kuljettaa sinut Avaran Luonnon maisemiin ja kerrontaan. Mielikuva Kalaharista on kesytön ja karu afrikkalainen luonto villeimmillään. Sitä se myös oli! Kruunun vierailulle toi viimeistään aamu, kun lähdimme auringon noustessa viimeisen kerran omatoimiajelulle autiomaan hiekkateille ja taisimme olla ensimmäiset , jotka ohittivat kansallispuiston portit. Noin tunnin ajon jälkeen, täysin odottamatta, erään mutkan takana vastaan tuli kokonainen leijonalauma; uros, naaras ja viisi isoa pentua. Hetki oli taianomainen ja tunteikas. Olimme keskellä Avaraa Luontoa, vain Jarmo Heikkisen ja Tuomo Holopaisen äänet puuttuivat. Luontokokemukset ovat itselleni eräänlainen inspiraation lähde sekä muistuttaja siitä, että me ihmiset olemme vain pieni osa isoa kokonaisuutta. Kaikille pitäisi olla tilaa.

ensikohtaaminen

Kalaharilla olimme vielä menossa Namibiaan, innokkaina ja malttamattomina. Namibia oli kutistunut muutamaan viikkoon Kapkaupungissa ja Kalaharilla kulutetun ajan vuoksi. Namibia oli yksi reissumme kohokohdista, kaukainen, erityinen ja kaunis, suomalaisillekin läheinen maa. Rajalla kohtasimme oman huolimattomuuden ja ajattelemattomuuden rajattomuuden. Rajaviranomaiset totesivat maassaoloaikamme olevan loppu, emmekä näin olleet enää luvallisesti maassa. Rajaviranomaiset olivat tässä kohtaa kohteliaita ja ymmärtäväisiä, he kertoivat tilanteen ja vaihtoehdot sekä antoivat omat suosituksensa jatkollemme. Olisimme toki voineet kulkea rajan ylitse, mutta takaisin emme olisi päässeet. Etelä-Afrikkaan kuitenkin piti palauttaa auto ja lentomme Eurooppaankin lähtisi sieltä.

Tuuriakaan ei ollut tällä kertaa mukanamme. Jos olisimme saapuneet kaksi päivää aikaisemmin rajalle, ennen kuin lupamme olisi umpeutunut, olisimme voineet edetä Namibiaan ja saaneet takaisin palatessamme seitsemän päivän lisäajan poistua maasta, mikä olisi riittänyt alkuperäiseen lentoomme. Mut ei. Olimme kaksi päivää myöhässä, mistä lopulta voimme syyttää vain ja ainostaan itseämme, omaa huolimattomuutta ja ajattelemattomuutta. Passi, viisumi ja maassaololupa ovat se ensimmäinen juttu, mitkä pitää pitää mielessä kun seikkailee Schengenin ulkopuolella! Nähtävästi sitä tulee aina vain hövelimmäksi, mitä enemmän reissaa. Olettamuksemme, ja nähtävästi erittäin ohkanen tietomme oli, että käydessämme Etelä-Afrikan ulkopuolella saamme aina takaisin saapuessamme 90 päivän oleskeluluvan. Lakimuutos oli nähtävästi astunut voimaan 2015, mikä muutti asian niin, että saadakseen uudet 90 päivää on matkailijan käytävä välillä kotimaassaan, meidän kohdalla EU:ssa Schengenin alueella.

Rajaviranomaiset kehottivat meitä ilmoittamaan tilanteesta lähimpään sisäasiain toimistoon, missä viranomaisten piti olla ymmärtäväisiä tilannetta kohtaan ja mahdollisesti kirjoittaa meille todistus raportoinnista ja paluulennosta mahdollista muuta viranomaiskontaktia varten. Vastaanotto oli jotain muuta. ”Lähtekää pois maasta mahdollisimman nopeasti. Aikaistakaa lentoanne, vielä kun voitte. Alkuperäiseen lentoon 22.4 mennessä voi tapahtua paljon. Voisin pidättää teidät, mutta omaksi eduksenne varatkaa lennot ja lähtekää pois. Olette luvatta Etelä-Afrikassa.”. Viranomainen oli kuitenkin asiallinen, joskin jäykkä ja jopa hieman haluton ymmärtämään ja katsomaan tilannetta kokonaisuutena. Vaikka olisi ollut mielenkiintoista testata systeemiä ja katsoa, mitä olisi tapahtunut jäädessämme maahan alkuperäiseen lentoomme asti, ei tilanne ehkä ollut leikin arvoinen.

Luvatta maassa oleminen on matkailijalle suhteellisen vakava ja ikävä tilanne ympäri maailmaa, jossain voi joutua todellisiin ongelmiin asian kanssa. Me olimme onneksi Afrikan mittapuulla kehittyneessä oikeusvaltiossa, missä toimintaa ohjaavat(ainakin pitäisi) lait ja asetukset, eivät mielivalta tai pärstäkerroin. Jotain tähän viittaavaa viranomaisten toiminnassa kuitenkin oli, kun niin eri tavoin ja asentein asiamme vastaanottivat. Tilanne toi ajankohtaiseksi pohtia vallankäyttöä ja viranomaisten tehtävää yhteiskunnassa. Ovatko viranomaiset ihmisiä vai ihmiset viranomaisia varten? Onko viranomaisten tehtävänä palvella kansalaisia vaiko valtiota ja systeemiä? Voiko kukaan valtaapitävä viranhaltija välttyä perusteettomalta ja epäoikeudenmukaiselta vallankäytöltä? Valtaapitävät ovat kuitenkin ihmisiä kuten kansalaisetkin, joihin vaikuttavat samat tunteet, elämäntilanteet ja asiakkaiden olemus sekä se ns. pärstäkerroin.

Onko yksi oikeusvaltion perustuksista se, että viranomaisilla valta on minimissään ja kaikkea toimintaa ohjaavat samat lait ja asetukset. Se, ettei valtaa voi ja tarvitse käyttää mielivaltaisesti ja epäoikeudenmukaisesti, vaan ennemminkin palvellakseen kansalaisia yhteisen hyvän eduksi? Turmeleeko valta ihmisen sisältäpäin? Valta pitäisi nähdä mahdollisuutena palvella, tehdä hyvää ja kasvattaa oikeudenmukaisuutta, eikä niinkään tarpeena rajoittaa, säätää tai käskeä.

No, meidän pitäisi päästä poistumaan maasta suuremmitta ongelmitta. On molempien osapuolten intressi, että poistumme. Lähetystön virkailijan mukaan sanomista ja kovaa puhuttelua saattaa kuitenkin esiintyä sekä lainmukaisen maahantulokiellon lisäksi ”jonkun sakon saattavat lentokentällä keksiä.”. Pieni sivallus Afrikkaa ja viranomaisen mielivaltaista vallankäyttöä, mahdollisesti. Katsotaan mitä tulee. Nähdään(ehkä) aidan toisella puolen.

Afrikkamme päättyi siis suunniteltua aikaisemmin. Tämä tarkoittaa enemmän aikaa Euroopassa. Namibian peruuntuminen oli valtava pettymys, mitä oli aluksi vaikea niellä ja hyväksyä. Sitä oli itselleen aika katkera. Afrikkaa olisi niin mielellään jäänyt vielä todistamaan. Nyt, Namibia on vaihtunut Italiaan ja Sloveniaan, minne lähdemme vastaanottamaan kevättä.

-Tero Mäkinen-