Seuranta- ja tutustumisvierailu, Mosambik, Manica – kuis män?

No hienostihan se meni, lopulta. Ensimmäisen päivän jälkeen oli arvelluttava ja jännittynyt fiilis, mutta kolmannen jälkeen päällimmäiset ja painavimmat tunteet olivat jo positiivisia, vaikkakin mieli oli ryhmää hyvästellessä haikea. Omasta puolestani olisin mielelläni seurannut työpajaa ja ryhmän toimintaa vielä neljännenkin päivän, mutta kun keskiviikkona mukanani ollut ja tulkkina toiminut Sam lähti torstaina Maputoon, niin en katsonut järkeväksi mennä paikalle pällistelemään, sillä paikan päällä kukaan ei puhunut välttävästä parempaa englantia, jos sitäkään. Oma toiminta ja olemus ryhmän kanssa sekä projektista Alpha Aid & Travel:n ja kaikkien teidän tukijoiden puolesta vastaavana kehittyi myös kolmen päivän vierailujen aikana. Alun jännityksestä, epätietoisuudesta ja -varmuudesta päästiin luottavaisuuteen, suunnitelmallisuuteen ja itsevarmuuteen.

Maanantai oli kaikista vierailuista myös lyhyin, osittain ”paikallisliikenteen”, eli Hiacen romujen sekä toisaalta Abiliksen fasilitaattoreiden aikataulun vuoksi. Saavuimme paikalle noin tunnin suunnitellusta myöhässä, mikä toisaalta on itselleni varsin ominaista, eikä toisesta päästä ollut varaa juurikaan venyttää. Jännityksen aiheutti luonnollisesti kokemattomuus, mutta myös epätietoisuus fasilitaattoreiden toiminnasta ja ammattitaidosta. Menimme paikalle tarkoituksena vain kohdata ryhmä ja esittäytyä heille, sekä seurata työpajan kulkua. Ryhmä otti meidät vastaan niin ikään hieman jännittyneenä, mutta kuitenkin iloisesti ja lämpimästi. Ryhmällä saattoi toki olla jännitystä jo pelkästään työpajasta, osalle porukasta tämäntyyppinen koulutus oli ensimmäisiä laatuaan. Ensimmäinen isompi muutos vierailuun tuli jo ennen sen aloittamista. Sen sijaan että paikallisyhdistys olisi ollut Chimoiossa, kuten olin ymmärtänyt, niin se olikin vielä lähempänä Zimbabwen rajaa, Manican pikkukaupungin lähellä sijaitsevassa kylässä. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut itse projektiin tai vierailuun, ainoastaan matkustamista edellämainitun laadukkaan paikallisliikenteen kanssa tuli reilusti enemmän. Oikeastaan olin itse tyyyväinen muutokseen, paikan syrjäisyydestä johtuen tarve avulle ja tuelle tuntui vain kasvavan.

Paikallisyhdistys

Työpajan ohjelma ja sisältö vaikutti heti alusta alkaen asialliselta, laadukkaalta ja johdonmukaiselta. Huomattuani nopeasti, että kouluttaja vaikutti ammatitaitoiselta ja ryhmä otti työpajan toivottavalla vakavuudella, olin jotenkin huojentunut ja helpottunut. Toisaalta, huomasimme myös nopeasti, että projektiin ja työpajan järjestelyihin oli tullut odottamattomia muutoksia. Työpajaan osallistuvien määrä ei ollut oikea, työpajan tila ja sijainti oli toinen mitä budjettiesityksessä eikä kaikkia materiaaleja oltu vielä hankittu. Näiden lisäksi tuli esille vielä muutama muukin poikkeama budjettiesityksestä. Esille tulleita kysymyksiä ei ehditty maanantaina selvittämään, mikä aiheutti ihmetystä ja epävarmuutta. Teimme kuitenkin fasilitaattoreiden kanssa huolellisen suunnitelman seuraavalle päivälle kaikista kysymyksistä ja asioista, mihin kaipasimme vastauksia ja selvityksiä.

Tiistaina toinen fasilitaattoreista jäi Chimoioon hoitamaan muita töitään Abilis-säätiön projektien parissa ja toisen kanssa matkasimme ryhmän luokse. Edellispäivän ihmetyksestä ja epävarmuudesta huolimatta itsellä oli varma ja luottavainen olo, varmaankin siksi, että olimme valmistautuneet päivään huolella ja mahdolliset epäkohdat projektissa tulisivat tarvittaessa ilmi. Tiistaina olimme ajoissa, ryhmä oli saapuessamme juuri aloittanut päivän ohjelman kertaamalla edellispäivää. Pääsimme mukaan kuulemaan ryhmän jäsenten kokemuksia ja tunnelmia ensimmäisen päivän jälkeen. Oli jotenkin koskettavaa, ja huojentavaakin kuulla, kuinka muutamat jäsenet kertoivat olevansa positiivisesti yllättyneitä siitä, kuinka hyödyllistä koulutus yleensäkin on. Että he olivat jo nyt oppineet, ettei työtä kannata vain lähteä tekemään ja olettaa osaavansa sen, vaan siihen tarvitaan koulutusta. Tai ainakin se olisi suotavaa. Muutamat jäsenet kertoivat konkreettisempia esimerkkejä oppimastaan pienyrityksen perustamisesta. Jäsenet olivat luonnollisesti eri tasolla toistensa kanssa.

Koulutusta

Päätehtävänämme oli tiistaina haastatella projektin koordinaattoria, joka oli järjestelyistä vastuussa. Ja annoimmekin hänelle varsinaisen kuulustelun, mihin tämä onneksi reagoi ymmärtäväisesti, reilusti ja rauhallisesti. Fazendalla oli asialliset ja uskottavat selitykset ja perustelut huomatuille muutoksille. Muutama lisäjäsen kutsuttiin nopasti paikalle, tarvetta koulutukselle kuulemma oli. Työpajalle suunniteltu tila olikin ollut huomattavasti kalliimpi, mitä oli budjettiesitykseen laskettu. Vuokrarahalla päätimme ostaa lisää puumateriaalia, mille oli suuri tarve puusepän mukaan. Toista puumateriaalilähetystä ei oltu vielä saatu, sillä kyseessä oli kalliimpi ja vaikeammin saatavilla oleva puu. Tilaus oli kuitenkin jo tehty, mutta mikäli puuta ei löydy, hankitaan samalla rahalla halvempaa ja yleisempää tavaraa. Lisäksi muutaman muun muutoksen aiheuttamalla ylijäämällä sovimme hankittavaksi mm. paremman hiomakoneen. Uskottavuutta ja luotettavuutta kasvatti projektin koordinaattorin suhtautuminen kysymyksiimme ja antamaamme paineeseen.

Paikallisyhdistys osoitti olevansa myös toimintakykyinen ja yritteliäs toimija, mikä tosissaan tavoittelee omavaraisuutta ja itsenäistä toimeentuloa. Puusepänverstaan lisäksi paikallisyhdistyksellä oli toiminnassa pieni kioski ja kanala, joiden perustamista Abilis-säätiö on aikanaan ollut tukemassa. Näiden lisäksi he viljelivät toimialueellaan maissia ja kasviksia jäsenten käyttöön ja eteenpäin myytäväksi. Yksi erittäin merkittävä osa paikallisyhdistyksen toimintaa oli etsivä työ. Paikallisyhdistyksen jäsenet tekevät etsivää työtä löytääkseen ja tavoittaakseen huonossa asemassa olevia ja kaltoinkohdeltuja vammaisia ihmisiä toiminta-alueellaan. Yhdistys omalla toiminnallaan antoi tavallaan armahduksen ja ymmärryksen sille, että jos budjettiesityksestä jotain jäi ylitse, se omasta puolestani voidaan käyttää paikallisyhdistyksen muihin tarpeisiin. Tämä ei tietenkään ole tai ollut lähtökohtana tai tarkoituksena, mutta näin sen periaatteena ajattelin.

Kolmas päivä, voisi sanoa, oli paras kolmesta. Tunnelma itsellä oli vapautunut ja edellinen päivä oli kasvattanut luottamusta sekä uskoa projektiin. Saimme kaiken suunnittelemamme hoidettua tiistaina, joten keskiviikolle jäi vain haastattelut sekä työpajan vapaamuotoinen seuraaminen ja ryhmän kanssa oleminen. Lisäksi saimme Samin kanssa -joka siis vapaaehtoisena ja portugalinosaajana lähti avustamaan minua keskiviikkona, Abiliksen fasilitaattoreiden lähtiessä takaisin Maputoon- kunnon juhlat aikaiseksi. Sam oli jo muutaman viikon opiskellut Chimoiossa perinteisen Mbiran soittoa ja tarjosi ryhmälle pienen näytöksen oppimastaan. Ryhmä vaikuttui, liikuttui ja ilahtui eleestä kovasti ja kirvoitti heidät yhteistanssiin ja -lauluun.

Haastattelin kolmea ryhmän jäsentä, jotka olivat ilmoittautuneet edellisenä päivänä vapaaehtoisiksi haastateltaviksi. Kysymyksiä oli kahdeksan, mitkä liittyivät paikallisyhdistykseen, kyseiseen projektiin, yksilöön itseensä sekä tulevaisuuteen. Haastateltavien vastauksista voi nostaa muutamia esille nousseita yhtäläisyyksiä ja huomioita. Kaikki olivat kiitollisia saamastaan tuesta ja koulutuksesta sekä kunnioittivat kovasti sitä, että heitä tukeva taho matkustaa paikan päälle kohtaamaan heidät. Paikallisyhdistyksen he näkivät auttaneen heitä monessa asiassa, kuten ruoan saamisessa, koulutuksessa sekä vammaisena ihmisenä voimaantumisessa. Kaikki totesivat, että työn saaminen Mosambikissa vammaisena ihmisenä on todella vaikeaa, koska työnantajien asenteet vammaisia kohtaan ovat usein negatiivisia. Tässä he toivoivat paikallisyhdistyksen tukevan heitä, nimenomaan työn saamisessa ja töiden kehittämisessä yhdistyksen sisällä. Kaikki haastateltavat toivoivat tulevaisuudelta saavansa töitä ja näin pystyvänsä huolehtimaan itsestään sekä perheistään. Huomionarvoista oli myös se, että kaksi kolmesta haastateltavasta oli löydetty nimenomaan etsivän työn kautta, toinen kadulta, toinen kotoaan.

Tapaaminen varapuheenjohtajan kanssa

Toivoin haastateltavilta myös kriittisempää palautetta ja näkökulmaa projektia kohtaan. Sitä oli vaikeahkoa saada, mutta yhtenä selvänä palautteena tuli esille materiaalien ja resurssien puute. Kaikki haastateltavat kokivat koulutuksen erityisen tärkeänä, mutta korostivat kuitenkin sitä, että ennen kaikkea he tarvitsisivat lisäresursseja. Eikä pelkästään puusepänverstaalle, missä nyt oli tuen myötä kohtuullisen hyvä tilanne, vaan kokonaisuudessaan kaikkeen toimintaan. Yksi haastateltavista totesi kokevansa paikallisyhdistyksen tilanteen nyt sellaiseksi, että kaikki on otettu irti saatavilla olevilla resursseilla, mutta laajentuakseen ja kehittyäkseen tarvittaisiin lisää resursseja ja infrastruktuurin paranemista. Konkreettisena esimerkkinä projektin koordinaattori heitti apuvälineet, joita liikuntavammaiset erityisesti tarvitsevat. Valtion tuki näille on kuulemma olematonta.

Itse sain tästä jonkilaisen ahaa-elämyksen. Apuvälineiden hankinta paikallisyhdistykselle olisi ollut vielä konkreettisempi ja suorempi tapa tarjota tukea. Juuri niin suora ja konkreettinen, mitä olen yhdistyksen toimintamuodoksi alunperin ajatellut ja suunitellut. Hetken aikaa ihmettelin, miksei tällainen tarve tullut projetkia suunnitellessa esille. Toisaalta, tarve tuen kohdentamiselle tuli suoraan paikallisyhdistykseltä, enkä halunnut silloin alkaa itse määrittelemään mitä he tarvitsevat ja miksi. Mutta esimerkkinä ja oppina tulevaisuutta ajatellen tämä on loistava. Mahdollisimman suora ja konkreettinen tuki, mitä on mahdollisimman helppo seurata ja arvioida.

Projektin koordinaattorilta odotetaan vielä tarvittavia dokumentteja seuraavien viikkojen aikana. Saatavana ovat projektin loppuraportti, muutosten jälkeen päivitetty budjettiesitys sekä kuitit hankinnoista. Loput 20% 2400 eurosta lähtee paikallisyhdistykselle nämä dokumentit saatuani ja tarkastettuani. Tässä kohtaa voin hyvillä mielin todeta, että vaikka kokonaisuudesta tulikin ehkä toivottua monimutkaisempi ja laajempi, niin fiilikset projektin onnistumisesta ja vaikutuksista ovat reilusti plussan puolella. Paikan päällä havaitsin työpajan merkityksen ryhmälle. Keskiviikkona minulle kerrottiin, että ensimmäiset materiaaleista valmistetut kalusteet olivat jo myyty eteenpäin. Paikallisyhdistyksellä oli hyvä pöhinä. Alpha Aid & Travel:n, eli teidän tuella paikallisyhdistykselle ja sen jäsenille luotiin mahdollisuuksia koulutukseen, kehitykseen sekä omavaraiseen ja kestävään tulonhankintaan. Toivottavasti se tuottaa tulosta. Voimaantumisen ryhmän jäsenet toivat usein esille, mitä pidän henkilökohtaisesti suuressa arvossa yksilöiden kannalta.

Itse opin koko reissusta paljon, mutta erityisesti sain vierailulta tärkeää kokemusta ja näkemystä tulevaisuutta varten. Miten, missä ja kuinka paljon tuetaan, millä tavalla seurataan ja koska mennään katsomaan. Alpha Aid & Travel:n identiteetti alkoi muodostumaan. Hengähdetään hetki ja aloitetaan sitten katsomaan jo seuraavaa kohdetta. Ainamatkalla. Ryhmän jäsenten eleet ja ilmeet, kiitokset ja kokemukset sekä merkitykset ja mahdollisuudet antavat uskoa, että tehdyllä työllä on väliä.

-Tero Mäkinen-