Alpha Aid & Travel tulee syksyllä toimineeksi jo 10 vuotta. Samalla yhdistyksen toiminta päätetään tähän vuoteen. Kattavampi historiikki ja yhteenveto tullee myöhemmin, mutta nyt, ennen kuin verkkosivut suljetaan, oli vielä sopiva aika kirjoittaa lyhyt teksti lopettamisen perusteista sekä toisaalta myös nostaa yhdistyksen viimeistä avustus- ja yhteistyöprojektia.

Idea ja ajatus yhdistyksen perustamisesta ajoittuu vuosille 2010-2015 ja tähän yhdistyvät reissukokemukset, oma toimijuus ja vaikuttaminen, auttamisen halu sekä mielenkiinto kokeilla ja oppia. Suuri yksittäinen vaikuttaja oli Kapua Etiopia 2014-hanke. Tiedoksi ja huomioksi, Kapuan hieno ja vaikuttava työ kehitysyhteistyön, auttamisen, vapaaehtoisuuden ja seikkailun parissa täyttää tänä vuonna jo 20 vuotta.

Vuonna 2016 edellä mainitut vaikuttimet konkretisoituivat ja päätin muutamien ystävien tukemana perustaa Alpha Aid & Travel Ry:n. Palava halu kokeilla, oppia, toimia ja vaikuttaa. Monesti on kysytty nimestä ja se juontaa juurensa tunnettuun kotimaiseen matkailuohjelmaan, mikä 2000-luvulla innosti, inspiroi ja motivoi valtavasti vielä tuolloin varsin kokematonta kulkijaa. Yksi kyseisen ohjelman tunnusmusiikista on nimittäin Vangeliksen kappale Alpha. Sittemmin olen nimen toki monesti kyseenalaistanut ja valitettavasti kyseisen ohjelman tekijätkin ovat kokeneet suuren inflaation.

Aikaisemmin kuluvaa vuotta, kun tein aloitteen yhdistyksen vuosikokouksesta ja esitin asianosaisille sen tärkeimmän asiasisällön, eli yhdistyksen toiminnan päättämisen, nousi yhdistyksen hallitukselta luonnollinen kysymys tällaisen mahdollisen päätöksen ja ratkaisun taustoista. Lopulta kysymykseen oli helppoa ja mutkatonta vastata, ilman dramatiikkaa tai asian tarpeetonta korostamista, että aikansa kutakin. Vaikka palo reissaamiseen, auttamiseen, toimijuuteen, vaikuttamiseen ja oppimiseen pysyy, niin tällaisessa muodossa sen vain oli aika päättyä. Kohti jotain muuta, uutta.

Vaikka aivan yhdistyksen alussa tavoitteet ja ehkä toiveetkin olivat naiivin suuria ja näyttäviä, niin lopulta yhdistys löysi varsin nopeasti oman pienen tapansa toimia. Toiminta on pysynyt maltillisena, asiallisena ja riittävän lähellä ihmisiä ja maanpintaa. Lyhyen hetken eli ajatus aktiivisesta somesta, laajentumisesta, sponsoreista sekä isommasta rahaliikenteestä, mutta kuten todettu, se oli tässä yhteydessä naiiviutta ja onneksi realiteetit kävivät toteen varsin nopeasti. En kiistä tämän kaiken potentiaalisuutta ja mahdollisuutta, mutta omat vahvuudet, motiivit, arvot ja periaatteet olivat kuitenkin kaikkea muuta.

Toiminnan taustalle ja tueksi löytyi omasta verkostosta, lähinnä ystävistä, tärkeä ja merkityksellinen porukka, joka auttoi verkkosivuissa, tapahtumien järjestämisessä, varainkeruussa ja missä ikinä. Iso kiitos yhdistyksen toiminnan sujuvuudesta ja mutkattomuudesta kuuluu tietenkin tälle yhteisölle. Ei tarvinnut itse tehdä kaikkea, eikä siihen olisi edes pystynyt. Yhdistyksen yksi tavoitteista ja tarkoituksista oli myös toimijuus ja yhteisöllisyys.

Ajatus yhdistyksen toiminnan päättämisestä syntyi noin vuosi sitten, mutta samalla se inspiroi ja motivoi vielä yhteen viimeiseen avustus- ja yhteistyöprojektiin. Oli selvää, että se toteutettaisiin samalla rakenteella kuin aikaisemmat projektit Palestiinaan, Karjalaan ja Keniaan. Aktiivikumppanina projektissa on jälleen mukana ystävä, myös yhdistyksen jäsen, ja samalla toisen vastaavan pienen organisaation toimija.

Nyt projektin kohteeksi valikoitui Sisilia ja siellä paperittomat maahantulijat, heidän todellisuus ja kokemukset sekä mahdollinen liikkuminen eteenpäin marginaalisesti aina Suomeen asti. Paikalliseksi yhteistyökumppaniksi löysimme palermolaisen aktiivisten vapaaehtoisten perustaman ja ylläpitämän Porco Rosson, mikä toiminnallaan tukee paperittomien monella tapaa vaikeaa ja haastavaa asemaa Palermossa ja Sisiliassa. Projektin varainkeruu kohdistetaan siis Porco Rossolle ja matkaamme loka-marraskuun taitteessa Sisiliaan ja Palermoon tutustumaan paikalliseen yhdistykseen, yhteisön ihmisiin, toimintaan sekä etenkin tutkimaan ja havainnoimaan yhdistyksen asiakkaiden, eli juuri paperittomien maahantulijoiden elämää ja todellisuutta. Reissun aikana kaikesta opitusta, nähdystä, kuullusta ja koetusta kirjoitetaan artikkeli, tarinallinen essee, mikä samalla kuvaa, käsittelee ja pohtii projektin kohdetta. Tämä, rahalahjoituksen rinnalla on projektin konkreettinen tuotos, mikä toivottavasti avaa uutta, tai ainakin laajentaa näkökulmia ja asenteita moninaiseen maahanmuuttoon myös Suomessa.

Alustavasti on sovittu ja suunniteltu, että lahjoitettavat varat kohdistetaan ja käytetään Porco Rosson niin kutsuttuun hätäapuun, minkä tarkoituksena on helpottaa ja auttaa ihmistä kriisiytyneessä tilanteessa esimerkiksi majoituksen, perustarpeiden, oikeusavun ja dokumenttien turvaamisessa.

Projekti ja varainkeruu on ollut käynnissä jo hyvän aikaa kuluvaa vuotta. Porco Rosson kanssa on tavattu muutamia kertoja ja yhteistyö on tuntunut luotettavalta ja sujuvalta. Varainkeruuseen on selvä suunnitelma, artikkelin sisältöä on jo viritelty ja projektireissunkin rakenne pitkälle valmis. Julkaisemme projektista satunnaisesti omissa kanavissamme ja luonnollisesti reissun lähestyessä ja etenkin sen aikana aktivoidumme tässä.

Lisää ja enemmän sitten myöhemmin.

Näkemiin ja kuulemiin.

Alpha Aid & Travel Ry:n ja hallituksen puolesta,
Tero Mäkinen