Dragensberg – Amphitheatre
Lähtökohtana kirjoitukselle on kokemamme viiden päivän ja neljän yön vaellussafari Etelä-Afrikan Hluhluwe-iMfolozi – kansallispuistossa. Ei, emme menneet Krugeriin, minkä kaikki tuntevat ja tietävät, ja mitä ensimmäiseksi kysytään matkustaessa Etelä-Afrikassa. Haimme jotain erilaista ja syvempää, mitä emme uskoneet löytävämme kansoitetusta Krugerista. Hluhluwe-iMfolozin villi ja monipuolinen luonto tuli lähelle ja meni syvälle. Lähemmäksi ja syvemmälle mitä osasimme odottaa.
Edellisestä päivityksestä on kulunut jo muutama viikko ja tähän väliin mahtunut kasa erilaisia ja erityisiä kokemuksia ja tapahtumia. Viimeiset kolme viikkoa ollaan reissattu porukalla ja tekemistä on riittänyt ajoittaiseksi kiireeksi asti. Tekemisen paljoudesta ja tiiviistä etenemisestä johtuen ei ole jäänyt aikaa istua alas kirjoittamaan ja prosessoimaan kaikkea koettua ja tapahtunutta. Nyt, Cape Townissa on kuitenkin aika asettua ja nauttia pelkästä olemisesta, sen keveydestä ja huolettomuudesta.
Varasimme vaellussafarimme jo hyvissä ajoin syksyllä. Alunperin suunnittelimme safaria, missä olisimme nukkuneet kaikki neljä yötä keskellä savannia tähtitaivaan alla, mutta mukavuus- ja epävarmuuspäissämme päädyimme kuitenkin sellaiseen kompromissiin, missä ensimmäiset kaksi yötä vietettiin puskassa villin ja koskemattoman luonnon keskellä ja kaksi viimeistä yötä hieman mukavimmissa olosuhteissa telttaleirissä, mikä toki sekin sijaitsi aidattomalla alueella keskellä kansallispuiston tietöntä erämaata. Eräänä aamuna havaitsimmekin sarvikuonon yöpaikan sijainneen aivan telttojemme takana.
Oletan, että matkailijoiden lähtökohtana kaikille safareille Afrikassa on maanosan ikonisten villieläinten spottaus luontodokumenteissa tutuiksi tulleissa ympäristöissä, kuten meilläkin, mutta kokemamme retki tarjosi vielä paljon enemmän kuin pelkästään villieläimia. Vaikka kuuluisaa Big Fivea(leijona, leopardi, norsu, sarvikuono, buffalo) emme kokonaisuudessaan nähneetkään, mikä tietysti oli pienoinen pettymys, niin saimme paljon syvemmän ja kokonaisvaltaisemman luontokokemuksen mitä olimme osanneet odottaa ja toivoa.
mullilauma
Joka päivä kävelimme useita tunteja ja kilometrejä kansallispuiston vaihtelevissa maisemissa ja ajoittain haastavassakin maastossa sekä teimme täydellisessä ja rauhoittavassa hiljaisuudessa edeten havaintoja ympäröivästä elämästä. Katselimme, kuuntelimme, odotimme ja aistimme. Olimme kansallispuistossa keskellä kesyttämätöntä luontoa, eikä keskusteleminen ollut liikkuessa sallittua välttääksemme eläinten mahdollisen häiritsemisen ja säikäyttämisen turhilla ihmisten äänillä. Aina välillä oppaamme pysäytti meidät kertoakseen omista havainnoistaan ja antaakseen meille monipuolista tietoa alueen eläimistä ja kasveista. Retkikunnassamme oli kaksi opasta, jotka molemmat kantoivat kivääreitä olallaan suojatakseen ja turvatakseen meitä pahimman sattuessa. Muutamia sydämen pysäyttäviä hetkiä koimmekin satapäisen buffalorivistön edessä ja tankkimaisten sarvikuonojen lähtiessä yllättäen holtittomasti tallaamaan meitä kohti. Paniikki! Villi luonto aina muistutti itsestään, jos ja kun sen itse oli hetkeksi unohtanut ja sivuuttanut.
retkikunta
Yhtenä pitkänä, kuumana ja uuvuttavana päivänä saavuttuamme pitkän kävelyn päätteeksi leiripaikkaamme, kohtasimme sen vieressä virtaavan kapean joen toisella puolella pienen norsulauman, mikä oli päätynyt ruokailemaan ja juomaan aivan leiripaikkamme läheisyyteen, vain muutaman kymmenen metrin päähän meistä. Hetki oli upea ja vaikuttava ja muistutti siitä, että olimme villieläinten valtakunnassa, missä ihmistä voi jatkuvasti odottaa välitön vaara, aina ja joka paikassa. Kyseisiä norsujakin piti yöllä tarkkailla, etteivät ne lähteneet ylittämään jokea juuri leiripaikkamme kohdasta. Olisimme olleet kuin muurahaisia norsujen tallatessa ylitsemme. Välillä, keskellä kuumuutta ja pitkää taivalta, tämän tosiasian helposti unohti, kunnes yhtäkkiä tapahtui jotain, mikä sai adrenaliinin virtaamaan ja terävöitti mielen juuri siihen kuluvaan hetkeen.
Yksi mieleenpainuvimmista hetkistä safarilla oli yöllä tehtävä vahtivuoro, missä pidettiin leiriä suojaavaa ja syvässä pimeydesssä hieman valaisevaa tulta yllä ja vahdittiin, etteivät villieläimet tulisi uteliaina liian lähelle leiriä. Punaisia kiiluvia silmiä ja mitä erilaisempia ääniä murahduksista ja karjahduksista sirinään ja surinaan haettiin ja havainnoitiin noin tunnin kestävällä vahtivuorolla. Oppaamme antoivat tarkat ohjeet siihen, miten vahdin piti toimia sekä antoivat meidän kaikkien ymmärtää, että vahdilla on oikeasti suuri vastuu meidän kaikkien turvallisuudesta. Ehkä juuri vaikuttavinta koko retkessä oli se, tietysti lukuisten eläinhavaintojen ja upeiden vaihtuvien maisemien lisäksi, että villi luonto todellakin muistutti itsestään säännöllisesti ikään kuin todeten, kuka ei kuulu joukkoon.
Oppaamme Jaabo
Jo retken alussa toinen oppastaimme totesi meille, että tällaisen safarin tarkoituksena ja tavoitteena on olla yhtä luonnon kanssa; havainnoida ympäristöä, kunnioittaa sitä ja minimoida meidän mahdollinen negatiivinen vaikutus paikalliselle luonnolle ja ympäristölle. Kansallispuistossa haluttiin korostaa paikallisuutta ja paikallisen kulttuurin ylläpitoa ja suojelua, mutta sitä ja puistoa uhkaavat ympäröivät laajanemishimoiset ja taloudellista kasvua hakevat kaivokset, mistä oppaat olivat erityisen huolissaan. Puiston koskemattomuus ja ainutlaatuisuus nähtiin uhattuna. Ihmisen vaikutus luontoon ja ympäristöön voi pahimmillaan olla tuhoisaa. Retkellä keskityttiin pieniin asioihin, minkä katsottiin suojelevan ja kunnioittavan ympäröivää luontoa. Kestävä ja vastuullinen retkeily ja luontomatkailu ovat toki tuttuja itsellenikin Suomessa, minkä puolesta haluaa puhua ja toimia, mutta oli hienoa kokea vastaavaa ajattelutapaa ja toimintaa aivan toisenlaisessa ympäristössä mihin itse on tottunut.
Ihmistä ja luontoa ei voi erottaa toisistaan, olemme osa luonnon moninaisuutta ja luonto taas osa ihmisyyttä. Pelottavaksi kuitenkin näen sen, kuinka kauaksi olemme ihmiskuntana eriytyneet luonnosta, sen jokapäiväisestä läsnäolosta, kunnioituksesta ja arvostuksesta. Matkatessa tätä ei voi olla huomaamatta, millä on varmasti ollut vaikutuksensa omiin arvoihin ja ajatteluun. On tietysti kaksi eri asiaa, miten monikansalliset korporaatiot hyötykäyttävät luontoa vastuuttomasti ja kestämättömästi ajaakseen omia etujaan sekä miten pieni ihminen omilla valinnoillaan joko kulkee lähemmäksi luontoa ja sen tuottamaa sisäistä rauhaa ja levollisuutta tai vaihtoehtoisesti laput silmillään unohtaa luonnon jokapäiväisen ja -hetkisen vaikutuksen sekä sen elintärkeyden. Itse uskon, että luonnon kunnioitus ja kestävä hyötykäyttö sekä yksilön oman luontoyhteyden löytäminen ja havainnointi ovat hyvinvointimme kulmakiviä, mitä pitäisi sekä yksilö- että yhteiskuntatasolla kehittää ja edistää.
-Tero Mäkinen-