Dinosaurusten maa. The Mountain Kingdom. Kingdom in the Sky. Lesotho. Matka on kuljettanut allekirjottaneen monipuolisen ja värikkään Etelä-Afrikan, kuuman, kostean ja haastavan Mosambikin sekä piskuisen mutta kattavan Swazimaan kautta tähän kaukaiseen ja vaikuttavaan maahan, Lesothoon. Kontrastinen Etelä-Afrikka tarjoaa matkailijalle kaiken ja loputtomasti mahdollisuuksia. Mosambik taas oli ensimmäinen kunnon kosketukseni Afrikkaan, mikä tarjosi upeita rantoja ja kiehtovaa historiaa, mutta iski vasten kasvoja ja otti luulot pois Afrikassa matkaamisesta. Swazimaa oli ihanan pieni ja helppo maa, missä Afrikan monipuolinen ja villi luonto esittäytyi pienoiskoossa. Lesotho taas, se oli jotain ihan muuta. Vaikuttava ja erityinen, kaukainen ja karu.

Infopiste

Lesotho nousee korkeuksiin Etelä-Afrikan sisällä ja on vain hieman pikkuista Swazimaata isompi. Entinen brittien siirtomaa, nykyinen ylväs ja ylpeä kuningaskunta elää omanlaista elämäänsä modernimman ja varakkaamman maailman syleilyssä. Lesotho mainostaa itseään maana, jonka alin kohta on korkein maailmassa. Tämä on osuva ja kuvaava ilmaisu maasta, joka elää ja hengittää vuorista.

Lesotho toi mieleeni Mongolian ja Nepalin. Nämä molemmat ovat olleet samalla tavalla vaikuttavia, koskettavia ja erityisiä. Ne ovat tarjonneet kokemuksen jostain aidosta ja alkuperäisestä, perinteikkäästä ja ikiaikaisesta sekä ihmisen pienuudesta ja merkityksettömyydestä suvereenin ja mahtavan luonnon edessä. Tämä kokemus ja tunne ei ole matkatessa itsestäänselvyys tai jotenkin toistuva tapahtuma, vaan ainutlaatuinen, vaikuttava ja koskettavakin asia, mikä vetää hiljaiseksi ja nöyräksi.

Lesothossa tunnen olevani lähellä jotain itselleni todella merkittävää ja olennaista, vaikka maailmamme täysin erilaiset ovatkin. Lesotho ei kuitenkaan päästänyt helpolla, kun pienet vastoinkäymiset ja muuttujat seurasivat toisiaan ensimmäisinä päivinä. Maahan saavuttuamme ajoimme Bokongin kansallispuistoon, missä tarkoituksena oli totuttautua vuoristoilmaan retkeillen, sekä omin voimin että Lesothon maineikkaan ja elintärkeän Basothoponin avustuksella. Kansallispuisto itsessään olisi varmasti ollut pala upeaa Maluti-vuoristoa, mikä on osa isompaa Lohikäärmevuorten kokonaisuutta, mutta puitteet eivät antaneet kovin kannustavaa mahdollisuutta sen virkistyskäyttöön. Kansallispuiston keskus oli pahasti rakennusvaiheessa, mikä sai aikaan paikasta pysähtyneen ja elottoman kuvan. Meidät persoonallisesti vastaanottanut ”mama”, joka oli paikassa parkkivahdin lisäksi ainoa näkemämme ihminen, totesi osuvasti: ”We have nothing”. Sen enempää tämä rouva ei englantia juuri puhunutkaan.

urbaania Lesothoa

Vaikka rakennusurakan loppusuoralla olleen vuoristomajan patjoilla(sänkyjä kun ei vielä ollut) olisikin ollut juuri saapuessamme alkaneen rankkasateen suojassa mukava huilailla, päätimme kuitenkin olla huilaamatta. Lähdimme hakemaan poniajelua ja muuta mukavaa outdooria muualta. Ponin kyytiin pääsimme Semonkongissa, mikä on yksi maan matkailukeskuksista. Lähdimme jännittyneinä kunnianhimoisesti kahden päivän ponivaellukselle, mikä kuitenkin erinäisten muuttuvien tekijöiden ja tilanteiden johdosta kutistui puolen päivän pyrähdykseksi. Pettymystä kirotessa käytimme toistaiseksi sateettomana sekä kauniina pysyneen päivän hyväksi ja lähdimme jalkasin alueella sijaitsevalle noin 200 metrin näyttävälle Maletsunyane-vesiputoukselle. Noin 15 minuuttia ennen putouksen ja sitä ympäröivän valtavan rotkon täydellistä avautumista eteemme avautuivat vain pilvet, sade ja harmaus. Jäljelle jäi vain putouksen korvissa pauhaava kuohu, sillä silmät(tai silmä) näkivät pelkästään harmautta. Taas kirottiin ja manattiin. Vastoinkäymisten värisuora sai sinetin, kun haaveilemani maailman korkein single-drop abseiling(köysilaskeutuminen) kyseisen noin 200 metrin putouksen suulta oltiin peruttu edeltävien päivien poikkeuksellisen runsaiden sateiden vuoksi. Prkele!

Vastoinkäymiset johdattivat kuitenkin johonkin parempaan. Seuraavat päivät nautimme kirkkaasta ja aurinkoisesta vuoristoilmasta, teimme nautinnollisia päiväretkiä, katselimme Maletsunyane-putouksen voimaa täydellisessä säässä sekä majoituimme rauhallisessa ja esteettisessä vanhassa brittien kauppapaikassa, missä Lesothon kauneus ja tunnelmallisuus olivat yhtä. Kyseiset tilanteet ovat silti matkailun arkea, eivätkä mitenkään vaikuttaneet kokonaisuuteen tai kokemukseen maasta. Siinä hetkessä ne kuitenkin ärsyttävät ja harmittavat, myöhemmin lähinnä naurattavat.

Mieleenpainuvinta ja vaikuttavinta Lesothossa olivat joka tapauksessa ihmiset, perinteinen elämäntapa sekä se toismaailmallisuus, mihin otsikkokin viittaa. Vuorten rinteillä ja vuoristotasangoilla sijaitsevat kylät ovat kaukana meidän tuntemastamme modernista maailmasta. Vuorilla kulkiessa ja teillä ajaessa vastaan tulivat perinteisiin asusteisiin pukeutuneet pojat ja miehet poneineen, hevosineen, aaseineen ja karjoineen. Kylissä ja kaupungeissakin puskataksiaseman jakoivat motorisoitujen ajoneuvojen lisäksi edellä mainutut eläimet. Ponit, hevoset ja aasit olivat edelleen erittäin tärkeässä osassa kaikkea transportaatiota ja elämää muutenkin. Ihmiset elivät meidän silmissä pelkistettyä ja askeettista elämää, missä luonto, perhe, eläimet ja yhteisö olivat pääroolissa. Maan toiseksi suurimman ”kaupungin” halki ajaessamme totesimme sen olevan enemmän ränsistynyt ja sekasortoinen kylänraitti, kuin varsinainen kaupunki. Kaupungit ja kylät eivät kuitenkaan kuvaakaan tätä persoonallista monarkiaa, vaan nimenomaan vuoristossa elävät ihmiset ja niiden jokapäiväinen perinteitä vaaliva elämäntapa sekä se eristäytyneisyyden ja hiljaisuuden tunnelma, mikä vuoristossa on aistittavissa.

vuortenkävijä

Nyt, kolmannen kerran saavuttuamme Etelä-Afrikkaan, odottelemme matkaseuraa saapuvaksi. Seuraavat kolme viikkoa mennään porukassa, minkä jälkeen tämänkertainen retkemme kääntyykin ehtoopuolelle. Nyt ollaan kuitenkin vielä puolivälissä ja Etelä-Afrikan lisäksi jäljellä on vielä Martti Ahtisaaren odotuksia nostattava Namibia ja tietenkin muutaman viikon retriitti Italiassa. Pian painellaan taas vuoristoon, tällä kertaa itse lohikäärmesellaiseen, minkä jälkeen retkeillään muutamia päiviä villieläinten seassa ja yritetään nukahtaa niiden yöllisessä metelöinnissä. Cape Town tulee ympäristöineen olemaan kokemus itsessään. Pitäisipä sitä ponkasta myös bungee 216 metriseltä sillalta. Katsotaan mitä tulee. Kirjoitusaihioitakin on jo muutamia mielessä, ainakin kestävästä ja vastuullisesta taisin lupailla kirjotusta.

-Tero Mäkinen-