Edellisestä päivityksestä on kulunut liian pitkä aika. Miksi? No koska ”siinä oli pari muuttujaa”. Toisaalta, koko reissu on ollut yhtä muuttujaa, tai jos se on turhan voimakkaasti sanottu, niin ainakin reissussa on ollut niitä muuttujia ehkä enemmän, mitä edellisillä reissuilla yhteensä. Reissaaminen varjopuolet kuuluvat pakettiin.

Ensinnäkin, edellisen päivityksen kirjoittelin keskellä Zimbabwen yhteiskunnallista kuohuntaa, missä busseja paloi, ihmiset mellakoivat kaduilla, palvelut olivat suljettuina ja valtio oli rajoittanut internetin ja sosiaalisen median käyttöä. Suunniteltu vierailujakso Zimbabwen Aids-Orpojen toimintakeskukseen sai kaiken tämän lisäksi vielä sellaisen käänteen, että päästessäni lopulta majoittumaan keskuksen asuntolaan löysin itseni keskeltä asuntomurtoa. Keskuksen asuntolassa asuu vapaaehtoistyöntekijöitä sekä opiskelijoita, mutta myös keskuksen tukemia nuoria aikuisia, joilla ei olisi muuta sopivaa paikkaa asua.

antilooppilauma

Asuntomurron tekijä käytti hyväkseen Zimbabwen ja ennen kaikkea Hararen tilannetta, missä armeijaa syytettiin ihmisten koteihin menemisestä ja kansalaisten väkivaltaisesta kohtelusta etsiessään syyllisiä mellakoihin. Roiston ketale oli pukeutunut armeijapukuun ja sai meidät asuntolassa olleet vielä enemmän varuilleen ja samalla suostuvaisimmiksi tämän vaatimuksiin. Kenellekään ei onneksi käynyt mitään ja varastettu omaisuuskin saatiin onnekkaasti ja ihmeellisesti takaisin, kun toimimme nopeasti yhdessä paikallisen poliisin kanssa. Tekijä oli lopulta tavallinen äärimmäisen köyhä kadunmies, joka kamapäissään ja epätoivoisesti murtautui läpi porttien ja ovien nopean tilinteon toivossa. Vaikka teko oli tietysti yksittäinen, voinnee sen helposti yhdistää Zimbabwen silloiseen tilanteeseen, eräänlaisena seurauksena tai lieveilmiönä.

hetki huipulla

Siirryin murron jälkeen jälleen asumaan Zim-orpojen toiminnanjohtajien kotiin. Oli sydäntäsärkevää kohdata asuntolassa asuneiden nuorten naisten ilmeet, eleet ja reaktiot, kun kuulivat minun lähtevän ns. turvaan heidän jäädessään sinne. Vaikka eivät mitään sanoneetkaan, niin ei jäänyt epäselväksi, kuinka epäoikeudenmukaisena ja eriarvoisena he maailmaa sillä hetkellä pitivät. Ja niinhän se tietysti olikin, ja on edelleen. Minulla oli mahdollisuus lähteä pois, turvaan, heillä ei. Kun tapahtuma horjutti omaakin turvallisuudentunnetta sen verran, että kahtena seuraavanä yönä säpsähtelin hereille ”kuullessani” epämääräisiä ääniä, niin voin vaan kuvitella kuinka paljon se horjui näillä nuorilla naisilla, jotka eivät niinkään pelänneet omaisuutensa perään, kuten minä, vaan oman koskemattomuutensa. Heidän suurin pelko oli, että tekijä raiskaa ja pahoinpitelee heidät. Tämän kokemuksen ja tunteen keskelle he jäivät, kun minä lähdin. Maailma oli sillä hetkellä paska paikka!

ison puun kohdalla

Tapahtuman jälkeinen viikonloppu vielä odoteltiin ja ihmeteltiin, mihin suuntaan maan tilanne etenisi. Kun mitään merkkejä positiivisesta muutoksesta ei näkynyt, verkkoa rajoitettiin edelleen, ihmiset olivat epätietoisia ja ainakin muutamat suuret toimivat tekivät evakuoimistoimenpiteitä, päätimme mekin varata maanantaille lennot takaisin Johannesburgiin. Valitettavasti Zimbabwessa suunniteltu viisiviikkoinen jakso kutistui kahteen, hyvin rikkonaiseen ja epävarmaan viikkoon.

aurinko nousee savannilla

Hararen ja Bulawayon yhdistys- ja avustushommien valmistuttua oli tarkoituksena matkata kohti maailmankuuluja Victorian putouksia ja edetä sitä kautta Botswanaan ja Choben kansallispuiston tarjoamaan Avaraan Luontoon. Ennen putouksia stoppina olisi ollut myös Hwangen kansallispuisto, kissoineen ja sarvipäineen. Teemana oli siis vahvasti Avara Luonto. Oikeasti ohjelman vaikutusta omaan pohjattomaan kiinnostukseen villistä luonnosta ja sen eläimistä ei voi kiistää. Eteläisessä Afrikassa niin monesti saat sen tunteeen, että olet keskellä niitä lapsesta asti katsottuja luontodokkareita, missä pedot vaanivat saalistaan ja satapäiset sarvipäälaumat vaeltavat savannilla. Se on se pieni poika, mikä sieltä kurkistaa joka kerta, kun siihen ympäristöön pääsee ja sen tunteen tavoittaa.

korvat

Avaran Luonnon hengessä päätettiin sitten kulkea Etelä-Afrikassakin, minne sitten lensimme, turvaan. Turvassa olisimme kaiketi olleet lopulta Zimbabwessakin, kun maan tilanne siitä sitten alkoi rahoittumaan ja asettumaan. Toki pinnan alla kytee, se on varma, ja poliittinen tilanne elää edelleen ja maa kahlaa talousvaikeuksiensa kanssa, mutta ainakin sellaiset akuutit rähinät loppuivat, kun sieltä lähdimme. No, jälkiviisaana on aina helppo puhua.

surullinen näky

Johannesburgista auto alle ja kohti Krugerin kansallispuistoa, mikä on koko Afrikan mantereen tunnetuimpia kansallispuistoja ja ikonisia safarialueita. Kruger tarjoaa todella hienot ja kattavat puitteet itsenäiseen safariin, missä ajellaan hyvin huolletuilla teillä ympäriinsä puistoa ja sitten yövytään jopa pientä kylää muistuttavissa safarileireissä, missä on tarjolla kauppaa, ravintolaa, mökkiä, leirintäaluetta ja uima-allasta. Safarileirit ovat parhaimillaan todella nautinnollisia pitkän päivän päätteeksi ja tarjoavat myös kokemuksia villistä luonnosta. Pimeän tultua telttaan kömpiessä on mukava kuunnella luonnon ääniä ja tunnistaa leijonan murahdus tai hyeenan ulvonta. Yöllä mennessäsi vessaan, jos sellaisella ominaisuudella olet varustettu, niin otsalampun valolla voit bongata jalkojesi edessä skorpionin tai puissa kiipeilevän genetin.

peput

Luonnonläheisen road tripin kohteina olivat myös Mlilwanen suojelualue Swazimaassa sekä iSimangalison suojelualue Etelä-Afrikassa. Jokainen safarikohde on aina vähän erilainen ja persoonallinen omine ympäristöineen, eläimineen, palveluineen ja erikoisuuksineen. Krugerin ollessa klassikko huippuluokan palveluineen, runsainen eläimineen ja ikonisine savannimaisemineen, oli Mlilwane taas mukavan rauhallinen ja tarjosi vuoristoineen erinomaiset ulkoilumahdollisuudet. Kun puistossa ei ole vaarallisia petoeläimiä, krokoa ja hippoa(mikä ei varsinaisesti ole petoeläin, mutta erittäin vaarallinen siitä huolimatta) lukuun ottamatta, niin mm.vaeltaminen ja maastopyöräily ovat mahdollisia. Krokojen läsnäolo tuli koettua liiankin läheltä, kun erästä vesistöaluetta kuvatessamme huomasimme juuri hetkin sitten seisoneemme tietämättämme muutaman metrin päässä kuumuutta paenneesta irvinaamasta. Ja niin huolellisesti kun olimmekin tarkastaneet rannan, niin erään heinätöppäreen alla niin vain köllöteli tämä iso ja vaarallinen muinainen peto. Seuraavan yön painajaiset jalkaa irti repivästä krokosta olivat varmat!

iSimangalison suojelualue oli taas uudenlainen ja ennenkokematon runsaine vesistö- ja suoalueineen, mitä kansoittivat niin ikään krokotiilit ja virtahevot, kuin myös lukuisat linnut. Alue oli myös meren rannalla, mikä teki siitä persoonallisen. Toisella puolella Intian valtameri, välissä hiekkaiset sekä vehreät dyynit ja toisella puolella vetiset suo- ja savannialueet. Puistossa eli myös monet muut Afrikan klassiset villielukat, seeprasta sarvikuonoon ja kirahvista leopardiin. Leopardi oli elukoista juurikin se, mikä tässä kohtaa eniten puhutteli, kun puiston leopardikanta oli runsas ja vakaa ja havainnot älykkäästä ja arasta kissapedosta suhteellisen yleisiä. Siinä missä leijonat lepäävät pelottomina mihin nyt sattuvat ruumiinsa oikaisemaan, niin leopardit taas pysyvät mielellään näkymättömissä puiden suojissa ja liikkuvat pääsääntöisesti vain yön pimeydessä. Villin luonnon ja sen eläinten kanssa peli on aina arpakauppaa ja tällä kertaa ei osunut suunnitelmat yhteen leopardin kanssa. Muita eläimiä toisaalta nähtiin, jopa kyllästymiseen asti. Siinä kohtaa tiesi, että nyt on aika huilata ja jättää Afrikan savannit hetkeksi aikaa, kun antiloopit, kirahvit ja seeprat eivät enää herättäneet niiden todellakin anstaitsemia tunteita.

Muuttujaa oli muutakin, isoa ja pientä, mitkä jääköön nyt avaamatta. Reissun tapahtumapaikkana on kuitenkin jo kokonaan uusi manner, Etelä-Amerikka. Uuden mantereen Buenos Aires toimii erinomaisesti uuteen kulttuuri- ja reissualueeseen ”adaptoitumisessa”. Kaupungissa on paljon eurooppalaisia vaikutteita ja sanotaankin, että se olisi Etelä-Amerikan eurooppalaisin kaupunki. Toivottavasti vältyn suuremmalta kulttuurishokilta, mutta sen tiedän jo nyt, että kielen kanssa tulee haasteita. Jos jo täällä, Buenos Airesissa, englannin kielen taito on näin heikkoa, niin sitä se tulee oletettavasti olemaan myös muualla. Kursseille tarttis mennä! Otan Buenos Airesissa aikani, ennen kuin lähden kohti Patagonian unelmaani. Patagonia on kaiketi siitä asti, kun outdoor-hommat alkoivat nuorta miestä kiinnostamaan, ollut eräälainen pyhiinvaelluskohde. Välillä mietin, että miksi vasta nyt, monen vuoden reissaaminen jälkeen. Toisaalta tiedän hyvin, että kysymys on typerä ja yhtä lailla voisi todeta, että onneksi nyt ja nimenomaan nyt. Tässä ja nyt, tässä hetkessä. Nautitaan kuitenkin Buenos Airesin latinalaiseurooppalaisesta atmosfääristä ensin. Tangoa ja jalkapalloa, tunnetta ja intohimoa.

-Tero Mäkinen-