Kirjoittaessani tätä päivitystä, kaikki verkkoyhteydet ovat poikki, ainoastaan puhelinyhteydet toimivat. Vanha kunnon tekstari. En edes yritä ymmärtää tilanteen kokonaiskuvaa tai ala sitä isommin spekuloimaan saatikka ottamaan kantaa, mutta kerron tapahtumat lyhyesti omasta näkökulmastani. Koska sosiaalisen median päivitykset yhdistyksen avustusvierailusta Zimbabwen Aids-Orvot Ry:n toimintakeskukseen ja lahjoituksesta Trinity Projectille eivät tilanteesta johtuen nyt onnistu, niin kirjoitan selonteon myös siitä, mitä toistaiseksi ollaan tehty.

Kuten todettu, Zimbabwen tilanne on monimutkainen ja vaikea ymmärtää niin lyhyen aikaa maassa olleena. Tilanne, mihin varmastikin vaikuttavat hallinnon viimeaikaiset poliittiset ja taloudelliset toimet, maan lähihistorian käänteet sekä lukuisat tekijät joita en muukalaisena ymmärrä eskaloitui, kun presidentti ilmoitti lauantaisessa puheessaan polttoaineen hinnan kohtuuttomasta nostosta. Me olimme viikonlopun Matopon kansallispuistossa verkon tavoittamattomissa ja kun sunnuntaina palasimme takaisin kaupunkiin, alkoivat Zimbabwessa asuvien ystävien puhelimet piippaamaan tapahtuneesta muutoksesta. Sunnuntai meni ihmetellessä ja odotellessa mitä julistuksesta seuraa, kun sitten illalla saimme tiedon mahdollisesta koko maan kattavasta lakosta ja mahdollisista mielenosoituksista.

Kulmilla

Bussini Bulawayosta Harareen oli määrä lähteä aikaisin maanantaiaamuna. Vielä pysäkille mentäessä oli epävarmaa, lähtisikö bussi ylipäänsä Harareen, vai oliko lakko jo alkanut ja pysäyttänyt liikenteen. Aamuinen Bulawayo oli rauhallinen ja bussi lähti aikataulun mukaisesti kohti Hararea klo.7:00. Matkan puolivälin jälkeen alkoi selviämään mitä oli tapahtumaisillaan. Kun taukopaikalla bussikuskin vaihtaessa ohjakset toiseen bussiin kävin kysäsemässä tältä, että miksi näin, vastasi hän pilke silmäkulmassa, ettei uskaltaudu Harareen sillä siellä olisi alkamaisillaan kovat paikat. Myös matkustajien keskuudessa alkoi spekulointi tilanteesta. Samaan aikaan sain Bulawayosta tiedon, että lakko- ja mielenosoitustoimenpiteet olivat alkaneet. Kohta pian myös Zimbabwen Aids-Orpojen toiminnanjohtaja ilmoitti, että Hararessa kuohuu.

Matopon Kansallispuisto

Noin 40km ennen Hararea bussi pysähtyi, kun kuskin oli tavoittanut tieto mahdollisista aggressiivisista mielenosoittajista ja liikenne-esteistä juuri Bulawayosta Harareen johtavalla tiellä. Bussi kääntyi ympäri ja lähdimme pitkälle kiertotielle, minkä vuoksi myös matka-aikaan tuli puolitoista tuntia ekstraa. Bussin saavuttua kaupunkiin toista reittiä, erityisiä vahinkoja tai poikkeuksellista toimintaa ei ollut vielä näkyvissä, mutta kaupungin eri osissa kuitenkin tapahtui. Zim-Orpojen toimintakeskukseen, mikä sijaitsee tiiviisti asutulla ja köyhällä alueella, ei ollut iltapäivällä enää turvallista mennä, sillä alueella mellakoitiin ja mielenosoitukset olivat muuttuneet aggressiivisiksi. Avustusvierailun suunnitelmat muuttuivat nopeasti, kun majoittuminen toimintakeskuksessa oli toistaiseksi mahdotonta ja alkoi näyttämään siltä, että seuraavatkin päivät voisivat olla samanlaisia, elleivät pahempia.

Matopon kansallispuisto (2)

Tiistai toi tullessaan tiedon, että tilanne oli edelleen päällä ja toimintakeskukselle oli edelleen turvatonta mennä. Paikallisten mediatietojen mukaan poliisi ja armeija olivat jalkautuneet kaduille ja aggressiivinen mielenosoitus ja mellakointi olivat muuttuneet mahdollisesti aggressiiviseksi viranomaistoiminnaksi. Eri mediat välittivät tietoja edellisen päivän, kuluneen yön ja aamun tapahtumista sekä poliisin ja armeijan toiminnasta. Mediatiedot kertoivat muun muassa, että yksi poliisiasema oli poltettu, bussi oli palanut Bulawayosta Harareen johtavalla tiellä ja että nyt viranomaiset käyttäisivät kovia keinoja tilanteen korjaamiseksi. Myös ihmisiä raportoitiin kuolleen. Tilanteesta oli joka tapauksessa vaikea saada kokonaiskuvaa ja oli mahdotonta ennustaa, mihin se oli vielä johtamassa. Seuraava merkittävä muuttuja tapahtumaketjussa sitten olikin, kun sosiaalinen media blokattiin tiistaina aamupäivällä ja hetkeä myöhemmin kaikki verkkoyhteydet katkesivat. En edes ymmärtänyt, että on mahdollista sulkea koko kansakunta internetiltä. Tai totta kai ymmärsin, mutten halunnut uskoa kenenkään oikeasti tekevän niin. Naiivia, ehkä. Joka tapauksessa, siitä asti ollaankin sitten odoteltu ja ihmetelty, ja sitten taas odoteltu ja ihmetelty. Onneksi, ennen kaikkien verkkoyhteyksien katkeamista saatiin yhteys Suomeen ja meneillään olevasta tilanteesta tieto läheisille. Tilanne on poikkeuksellinen ja vaikea, mutta onneksi mitään akuuttia vaaraa tai hätää ei ole kohdattu. Toivottavasti tilanne on jo rauhoittunut tätä lukiessanne.

Mitä sitten ollaan jo tehty? Sovittu 1500€ varainsiirto Zimbabwen Aids-Orvot Ry:lle tapahtui joulukuun puolessa välissä. Olimme sopineet ja saaneet asian järjestettyä niin, että lämpimän veden asennus toimintakeskukseen alkaisi vierailuni aikana ja näin voisin hienosti dokumentoida ja raportoida tapahtuman. Vuodenvaihteen jälkeen varat oli siirretty hankinnoista ja asennuksesta vastaavalle paikalliselle yrittäjälle. Bussimatkalla Harareen, ennen mielenosoitusten ja mellakoinnin alkamista sain toiminnanjohtajalta tiedon, että lämpimän veden asennus oli aloitettu ja hommat hyvällä mallilla. Siinä vaiheessa oli vielä ajatus, että pääsisin jo samana päivänä raportoimaan Alpha Aid & Travel Ry:n somekanavilla meneillään olevasta hyvästä työstä. Asennus jäi kuitenkin kesken, kun pääkaupungin tilanne alkoi kärjistymään ja on luonnollisesti seissyt siitä alkaen.

Kertauksena vielä mainittakoon, että toimintakeskuksen lasten pesutiloihin ollaan nyt asentamassa 200 litran lämminvesivaraajaa, mikä saa energiansa asennettavista aurinkopaneeleista. Näiden tarkoituksena on tarjota toimintakeskuksen lapsille mahdollisuus lämpimään veteen pesutiloissa. Alunperin tarkoituksena oli, että 1500€ lahjoituksella saisi 150 litran varaajat erikseen sekä tyttöjen että poikien pesutiloihin, mutta syksyllä Zimbabwessa tapahtui merkittävä hintojen korotus, minkä jälkeen tämä ei ollut enää mahdollista. Niinpä päädyttiin kompromissiin, missä 200 litran varaajasta jaetaan lämmintä vettä molemmille puolille ja asennus suoritetaan niin, että se jättää mahdollisuuden toiselle varaajalle tulevaisuudessa. Zimbabwen Aids-Orvot osallistuivat kustannuksiin, jotta kompromissi saatiin toteutetuksi.

Lasten pesutilat ja varaaja katolla

Viidensadan euron lisälahjoitus oli myös suunniteltu käytettäväksi Zim-Orpojen toimintakeskuksen lapsille, mutta syksyn aikana päädyttiinkin siihen, että lahjoitettavan tuen voisi jakaa Zimbabwessa kahdelle eri toimijalle, mikäli sopiva kohde löytyisi. Se oli varmaa, että tuelle olisi maassa tarvetta, mutta sopivan, luotettavan ja toimivan kohteen löytäminen ei ole itsestäänselvyys. Onneksi, saman tutun avulla, jonka kautta alunperin tutustuin Zimbabwen Aids-Orpoihin, löytyi mahdollinen kohde Bulawayosta, missä kyseinen tuttu työskentelee tutkijana. Trinity Project on ruohonjuuritason paikallinen lastensuojelun toimija, minkä toiminnan keskiössä ovat vähävaraiset ja heikossa asemassa olevat lapset ja lapsiperheet. Trinity Project muun muassa tukee lapsia ja perheitä syntymätodistusten hankkimisessa, järjestää erilaista klubitoimintaa lapsille ja nuorille sekä tarjoaa konsultaatiota perheille lastensuojelullisissa ja oikeudellisissa asioissa.

Tuttuni Bulawayossa on tehnyt yhteistyötä Trinity Projectin kanssa ja hän sai sovituksi minulle tapaamisen toiminnanjohtajan kanssa. Tapaaminen totetui viime viikon puolessa välissä ja kävimme hyvän keskustelun molempien osapuolten toiminnasta, toiveista, tarpeista ja tavoitteista. Toiminnanjohtaja esitteli minulle myös mahdollisia avustukohteita, mitä hän oli ennakkoon suunnitellut. Keskustelun ja tapaamisen päätteeksi sovimme seuraavalle päivälle uuden tapaamisen, mihin hän kutsuisi kenttätyöntekijöitään esittelemään mahdollisimman konkreettisen avustussuunnitelman valitsemalleen kohteelle. Tapaamisella korostin sitä, että itse toimijoilla olisi asiantuntijuus siitä, miten mahdollinen tuki tulisi käyttää ja kohdistaa mahdollisimman konkreettisella ja järkevällä tavalla.

Trinity Project

Seuraavan päivän tapaamisella minulle esiteltiin suunnitelma, missä tuki kohdennettaisiin tyttöjen ja nuorten naisten klubitoimintaan ja muutaman orpolapsen opiskelun tukemiseen. Klubitoiminnan tavoitteena on kehittää ja tukea tyttöjen ja nuorten naisten seksuaali- ja terveyskasvatusta sekä heidän tietämystään omista oikeuksistaan ja mahdollisuuksistaan. Suunnitelma sisälsi konkreettiset laskelmat siitä, kuinka paljon rahaa mihinkin käytettäisiin. Tiivistettynä summa jakautuu kolmeen osaan; terveyssiteiden hankintaan, seksuaali- ja terveyskasvatukseen ja erityisesti koulutuksen järjestämiseen sekä kahden orpolapsen opiskelun tukemiseen. Tarkat laskelmat ja dokumentit tulevat nähtäväksi yhdistyksen verkkosivuille.

Tapaaminen Trinity Projectin luona

Tapaaminen päättyi yhteisymmärrykseen ja sopimukseen 550 Yhdysvaltain dollarin(vastaa noin 500€) avustukseen ja varojen siirtämiseen Trinity Projectin tilille. Sovimme myös suunnitelmat dokumenttien, kuittien ja raporttien toimittamisesta Alpha Aid & Travel Ry:lle, mitkä myös tulevat myöhemmin nähtäväksi yhdistyksen verkkosivuille.

Toivokaamme, että pian data virtaa ja saamme paljon kuvia, kokemuksia, tunnelmia ja iloisia ilmeitä toimitetuksi teille!

-Tero Mäkinen-