Tunteet kuuluvat reissaamiseen, tietenkin, kuten kaikkeen tekemiseen. Pitkillä reissuilla tunteiden kirjo on hyvin laaja. Toki lyhyilläkin lomamatkoilla yksilö voi kokea monenlaista tunnetta, ilon ja onnen hetkistä ikävään ja epäonneen, mutta pidemmillä matkoilla tunneskaala laajenee entisestään ja korostuu myös se, etteivät tunteet ole pelkästään positiivissävytteisiä, mitä mielikuvat matkailusta antavat helposti ymmärtää. Mitä pidempi matka on, sitä arkisemmaksi se muuttuu ja arkisempana se matkaajasta tuntuu. Ja kuten tiedämme, arkeen sitten jo kuuluukin koko elämän tunteiden kirjo. Lyhyemmillä matkoilla yksilö voi toisaalta myös enemmän vaikuttaa tunteisiinsa omalla toiminnallaan ja valinnoillaan, kun taas pitkillä matkoilla oman toiminnan ja valintojen merkitys pienenee ja tilaa ottavat esimerkiksi globaalit tapahtumat ja ilmiöt, mahdolliset läheisten ihmisten sairastumiset ym. merkittävät muutokset lähipiirissä sekä monet muut matkaajan elämään vaikuttavat tekijät.
Matkailu ei ole irrallinen osa elämää, eikä näin ollen mitenkään turvassa kaikkein tuskallisimmiltakaan tunteilta ja tapahtumilta, vaikka lähtökohtaisesti se kuinka kivaa, elämyksellisestä ja täyteläistä olisikin. Pelkäänpä, että toisinaan ihmisillä monet lomat ja reissut ovat menneet vihkoon jo ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että odotukset ovat olleet liian korkealla eikä olla huomioitu matkailun moninaista vaikutusta yksilön ajatteluun, käyttäytymiseen, tunteisiin sekä kokemusmaailmaan. Pelkkien elämysten, kokemusten ja hauskapidon sijaan matkailun tulisi olla ennemminkin oppimista sekä havainnointia itsestään ja ympäröivästä maailmasta, edellä mainittuja tietenkään unohtamatta.
Tunteista on kyselty jonkun verran ja toivottu kulkurin kirjoittavan auki kokemuksiaan ja tunteitaan erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä. Aika ajoin reissun varrella olen kävellessäni miettinyt ja koonnut yhteen usein toistuvia tunteita ja niihin liittyviä yhteisiä nimittäjiä. Voimakkaita tunteita ovat tuottaneet ja aiheuttaneet mm. palvelut, luontokohteet, saavutukset, ihmissuhdeasiat, kohtaamiset, reissun eteneminen, mahdolliset vastoinkäymiset sekä tietenkin pitkällä reissulla aina läsnäoleva ikävä. Kirjoituksessa esille tuomani tunteet liittyvät vahvasti siis erilaisiin tapahtumiin, tilanteisiin ja havaintoihin, mihin olen matkan edetessä toistuvasti törmännyt.
Reissulla ehkä säännöllisin tunnetila on aina Turusta Sallaan asti toistunut vapauden ja tyytyväisyyden tunne, kun on ollut lähdössä viikonlopun jälkeen kohti tuntematonta ja lopulta reitille osuvaa uutta paikkakuntaa. Samaan aikaan aina saapuessa uudelle paikkakunnalle ym. kohteeseen viikonlopun viettoon on voimakkaimpana tunteena ollut innostus. Sallan, Savukoksen ja Sodankylän välillä kyseistä lähtemisen tunnetilaa en tavoittanut, mistä kirjoitan lisää tuonnempana, mutta Sodankylän jälkeen vapautuneisuus, iloisuus ja tyytyväisyys reissua, kulkemista ja uuden vastaanottamista kohtaan löytyivät uudelleen.
Kulkurin toistuvaa kunnioitusta ja arvostusta ovat matkan varrella ansainneet ja vastaanottaneet kaikki ne paikallistoimijat pienyrittäjistä aktiivisiin kyläyhdistyksiin, mitkä omalla toiminnallaan ja kovalla työllään ylläpitävät pienien paikkakuntien ja haja-asutusalueiden elinvoimaisuutta. Useita kertoja olen vaikuttunut siitä, kuinka hienot puitteet jokin kyläyhdistys on alueelleen rakentanut tai kuinka laadukasta ja ammattitaitoista työtä jokin matkailupalveluyrittäjä tekee. Molemmissa ilmeisiä ovat pyyteettömyys, sitoutuneisuus sekä omasta asuinalueestaan välittäminen. Kun tämän kaiken toimijuuden ja aktiivisuuden laskee yhteen, on sillä merkittävät vaikutukset koko Suomeen, ennen kaikkea juuri haja-asutusalueiden elinvoimaisuuteen ja myös houkuttavuuteen uusien asukkaiden ja matkailijoiden näkökulmasta. Kyläyhdistysten laavut, kodat ja uimarannat ovat useasti tarjonneet hienon ja odottamattoman telttapaikan kulkijalle. Paikallispalvelut majataloineen, leirintäalueineen, kioskeineen, kahviloineen sekä kyläkauppoineen taas ovat luoneet vahvan pohjan koko reissuni huollolle. Aina kun on vain suinkin ollut mahdollista, olen vähintään sen muutaman euroa kuluttanut kahvipullaan ja ottanut aina ennakkoon löytyneet kyseiset palvelut huomioon reittiäni sekä muonitustani suunnitellessa.
Kohtaamisia, tuttujen ja tuntemattomien sekä sovittuja ja sattumanvaraisia, on osunut reissulle lukuisia, onneksi. Ne ovat antaneet voimaa ja tsempanneet eteenpäin sekä helpottaneet toisinaan koettua yksinäisyyttä. Kohtaamiset ovat ennen kaikkea herättäneet kiitollisuutta. Kiitollisuutta ihmisten ystävällisyydestä sekä välittämisestä. Totta kai, sitä on kiitollinen läheisistä ja ystävistä ja heidän vierailuistaan, mutta suurta kiitollisuutta ovat herättäneet myös ne majoitusta, ruokaa, kyytiä(mitä en ole silti vastaanottanut) ja tarvittavaa apua ja tukea tarjonneet ohikulkijat ja paikalliset ihmiset, jotka ovat vierelle pysähtyneet. Ilman heitä ja teitä reissuni olisi ollut huomattavasti köyhempi. Jos kohtaamisia lähdin hakemaan, niitä olen myös saanut. Ja jokaisesta olen suuresti ja nöyrästi kiitollinen.
Seikkailun tunnetta ovat nostaneet ja nostattaneet pidemmät kävelyetapit ilman palveluita sekä saapumiset sellaisille seuduille, missä en ollut aikaisemmin käynyt ja joihin konkreettisesti liittyi odotuksia ja toiveita. Toisaalta seikkailun tuntua reissulla oli lähes päivittäin, kun lähdin kulkemaan tietämättäni tulevaa yöpaikkaa. Sellaisessa tilanteessa kohtaavat tunteet vapaudesta, riippumattomuudesta, seikkailusta ja jännityksestä. Muistan hyvin edelleen päivän ja hetken, kun Repoveden kansallispuiston jälkeen silloin muutaman päivän matkassa ollut ystäväni poistui ja jäin yksin kävelemään kohti Kouvolaa. Siinä hetkessä konkretisoitui se seikkailu, mikä minulla oli edessäni. Reissussa olin tuossa kohtaa ollut jo noin kuukauden, mutta pandemiasta johtuen yhtäjaksoinen kulkeminen alkoi vasta Repoveden kansallispuistosta ja Kouvolasta.
Onnellisuuden, tyytyväisyyden ja levollisuuden tunteet ovat reissuilla yleensäkin niitä yleisimpiä ja tietysti myös toivotuimpia. Kun teet mistä tykkäät ja olet itsellesi sopivalla ja itsesi suunnittelemalla reissulla, on myös luonnollista, että se tuntuu pääasiassa hyvältä ja hienolta. Onnellisuuden tunne ei kuitenkaan ole niin yksikertainen, kuin voisi kuvitella. Onnellisuuteen olisi varmasti aihetta paljon useammin, kuin sitä konkreettisesti tuntee. Maailmassa on nykyään niin paljon vaihtoehtoja, mahdollisuuksia ja valintoja, että toisinaan unohdamme olla onnellisia siitä hetkestä missä olemme ja kaikesta siitä mitä meillä jo on. Onnellisuus, ja itse pidän vielä enemmän sanasta tyytyväisyys, rakentuu kuitenkin monista eri tekijöistä, eikä sitä voi kestävästi ja kokonaisvaltaisesti saavuuttaa vain hankkimalla tai tavoittelemalla jotain uutta.
Voin onneksi todeta, että reissun tunteet olivat pääasiassa positiivisia ja toivottavia, vaikka tunneskaala olikin erittäin laaja. Onnen, seikkailun ja vapauden tunteista ajauduttiin myös toiselle puolelle, missä ikävä, kaipuu, yksinäisyys ja haikeus olivat voimakkaasti läsnä. Yksinäisyyden tunteita osasin odottaakin, ja sen tunteen kanssa olin aikaisemminkin reissuillani kulkenut. Oli ennakkoon hyvin tiedossa, että reissu tulee testaamaan yksinäisyyden sietoa ja sen kanssa elämistä. En voi mitenkään sanoa olevani yksinäinen, päinvastoin, ja toisaalta sosiaalinen media tuo ihmisiä lähemmäksi kaukaakin, mutta yksin kulkiessa pitkiä aikoja en ainakaan itse pysty välttymään siltä tunteelta, että toisen ihmisen seura ja läsnäolo olisi toisinaan erityisen toivottavaa. Yksinäisyyden tunteita seuraavat usein haikeus ja ikävä sekä kokonaisvaltainen mielialan laskeminen. Matkan tekeminen tuntuukin yhtäkkiä raskaammalta, merkityksettömältä ja vaikeammalta.
Kuljin Suomessa etelästä pohjoiseen puolisen vuotta, minkä aikana koin ainoastaan yhden pidemmän ja selkeämmän mentaalisesti vaikeamman jakson. Tämä tapahtui kesän lopulla ja syksyn alussa saapuessani pohjoiseen. Kyseisenä ajankohtana viikonloput tuntuivat edelleen hyviltä ja mukavilta paikalla ollessaan Lapin paikkakunnilla, mutta liikkeellä olo, jatkuva leirielämä ja yksin kulkeminen painoivat ja kyllästyttivät tuona aikana erityisen paljon. Sodankylässä lastasin majapaikkani herkuilla sekä nautintoaineilla ja sulkeuduin reflektoimaan muuttunutta mielialaani. Pitkään jatkunut reissu, leiri-elämä ja yksin kulkeminen painoivat, eikä siinä kohtaa vielä nähnyt reissun loppua ja päätöstä. Sodankylän leirintämökistä ulostautuessani ja lähtiessäni taas maanantaina taivaltamaan kohti Vuotsoa, ovesta astui kuitenkin puhdistautunut kulkuri ja siitä eteenpäin matkaamisen into ja palo kestivät loppuun asti. Nyt voin helposti todeta olevani onnekas ja onnellinen siitä, että vastaavia jaksoja ei reissulle osunut muita, vaikka se olisi ollut hyvinkin mahdollista.
Yksinäisyyden ja ikävän tunteet ruokkivat haikeutta ja surumielisyyttä. Itselläni, varsinkin reissuilla nämä tunteet ovat toisinaan seurausta myös upeista, ainutlaatuisista ja erityisistä kokemuksista, elämyksistä ja hetkistä. Tällaisissa tilanteissa maailma ja elämä näyttäytyvät niin kauniina ja liikuttavina, että sen toivoisi jakavan ja suovan tapahtuvaksi kaikille ihmisille. Siinä hetkessä pakahtuu maailmasta ja elämästä ja tulee tavallaan surulliseksi siitä, ettei hetkeä pysty jakamaan autenttisesti muille, juuri sellaisena kuin sen itse kokee.
Tunteissa, oli ne sitten positiivisia tai negatiivisia, toivottuja tai odottamattomia, on kuitenkin sellainen hieno ulottuvuus, että niiden avulla ja niiden kautta oppii aina jotain uutta. Tämä tieto ja oivallus tuovat lohtua myös negatiivisten tunteiden kestämiseen ja sietämiseen sekä auttavat myös niistä yli pääsemisessä ja niiden käsittelyssä. Matkatessa tunteiden kirjo tulee vastaan uusissa ja erilaisissa sekä odottamattomissa ja vaikeissakin paikoissa, halusi sitä tai ei. Uskon, että toisille tämä näyttäytyy myös pelottavana mahdollisuutena, sillä tunteet toimivat avaimena sisimpään. Omasta näkökulmastani silti toivoisin, että tunteet olisivat ihmisille ennemminkin mahdollisuus ja houkutin lähteä matkaan, eikä olla lähtemättä.
Kirjoitin nyt reissulla usein toistuneista tunteista ja tunnetiloista, mitkä ovat nyt reissun jo lähes päätyttyä helppo todeta, niputtaa ja vetää yhteen. Totta kai, yksittäisiä tunteita ja hetkiä oli niin paljon, ettei niitä pysty erikseen muistamaan ja kirjoittamaan auki. Muutaman kerran tunnistin pelon ja epävarmuuden tunnetta syrjäseuduilla yksin telttaillessa, toisinaan tunsi suurta hämmästystä ja ihmetystä jostain tietyistä tilanteista ja tapahtumista. Joskus olin äärimmäisen ylpeä reissustani ja tekemisistäni ja taas toisinaan halusin olla puhumatta ja kertomatta kenellekääm millaisella matkalla olin.
Juuri tällä hetkellä, kun matkustan junalla Oulusta Helsinkiin, koen suurta epätodellisuuden tunnetta. Reissu on päättymäisillään ja kirjoittaessa mielessä pyörii yhtäakaisesti lukuisia kokemuksia, elämyksiä, kohtaamisia ja tunteita. Olen elänyt matkaa huhtikuun alusta alkaen ja nyt se on loppumassa viimeiselle etapille Kouvolasta Kotkaan. Lopulliseksi reitiki tulee jokseenkin härö Turku-Kokemäki-Kouvola-Nuorgam-Kouvola-Kotka. Olen onnellinen, ylpeä ja helpottunut, mutta tunnen myös haikeutta. On jokseenkin absurdia, että talsin puolisen vuotta etelästä pohjoiseen ja nyt olen matkalla pohjoisesta etelään, vuorokaudessa.
-Tero Mäkinen-
