Etelä-Afrikasta päästiin. Lopulta rajaviranomaiset olivat lentokentällä asiallisia ja ymmärtäväisiä, saimme lainmukaisen vuoden maahantulokiellon, emme muuta. Homman sujuvuus toi pientä lohtua valtavalle pettymykselle. Pettymys on edelleen suuri. Se kun on niin että omia virheitään on vaikeinta hyväksyä ja antaa anteeksi. Oma tyhmyys ärsyttää eniten.

Etelä-Afrikka ylitti kaikki odotukset, sellaisetkin mitä ei osannut niin ajatella. Etelä-Afrikka tulvi aisteihin kaikkialla ja kaikilla mahdollisilla tavoilla. Maassa päätyi pohtimaan isoja kysymyksiä ihmisyydestä ja inhimillisyydestä, yhteiskuntajärjestyksestä ja rasismista sekä eriarvoisuudesta ja vapaudesta.

Mitä Etelä-Afrikasta tulee ensimmäisenä mieleen? Mitkä asiat maasta olivat itselläni ensimmäisenä mielessä? Rohkenen veikata, että melko monelle osuu sanat Afrikka, apartheid, Nelson Mandela, villieläimet, Afrikan luonto, Kapkaupunki ja jalkapallon World Cup 2010. Nämä ainakin itselläni olivat päällimmäisiä kokonaisuuksia, kun reissu maahan alkoi konkretisoitumaan. Ja tätä kaikkea se myös oli, mutta tietysti myös paljon muuta ja paljon enemmän. Etelä-Afrikasta ja näistä teemoista voisi kirjoittaa useammankin päivityksen, toki muutama aikaisempi päivitys onkin jo käsitellyt maan(tai Johannesburgin) turvallisuutta(tai turvattomuutta) ja luontoa. Nyt haluan keskittyä kuitenkin kahteen mielestäni ratkaisevan tärkeään teemaan, mitkä pätevät ja ovat ajankohtaisia globaalisti ympäri maailman.

Etelä-Afrikka tuli iholle isosti, monella tasolla. Se ihastutti ja nauratti, se pysäytti ja pelotti, se hämmästytti ja kummastutti pienen kulkijan. Voisi kai sanoa, että matkailumaana Etelä-Afrikka hipoo täydellisyyttä. On historiaa, monikulttuurisuutta, kaupunkeja sekä luontoa, kaikkea sopivassa suhteessa. Pääosin maa on myös turvallinen(kunhan muistaa olla ”hereillä”) ja yhteiskunta toimii matkailijan tarpeisiin nähden suhteellisen mutkattomasti. Avara Luonto-kokemusten lisäksi syvimmin pientä kulkijaa koskettivat kuitenkin Etelä-Afrikan valtava kontrastisuus, eriarvoisuus sekä synkän historian jättämät syvät jäljet kansakunnan identiteettiin ja rakenteeseen.

Juuri hetki sitten luin artikkelin Etelä-Afrikan kymmenestä rikkaimmasta ihmisestä. Ennen vierailuani Etelä-Afrikassa en olisi osannut ajatella vastausta tai kyseisen listan koostumusta, mutta maassa vietetyn reilun kahden kuukauden jälkeen osasin valitettavasti hyvinkin arvata, miltä tuo lista näyttäisi. Tai voisiko sanoa, minkä värinen tuo lista olisi. Jotta lukijat saisivat käsityksen mistä tässä jauhetaan, niin tilastot kertovat, että noin 10% kansasta on valkoisia, 10% värillisiä ja loput 80% mustia. Puhun valkoisista, värillisistä ja mustista neutraalisti ilman minkäänlaista latausta, sillä Etelä-Afrikassa nämä ovat edelleen varsin käytettyjä adjektiiveja kuvaamaan ihmisiä. Palataan artikkeliin. Artikkeli kertoi kymmenen rikkaimman joukossa olevan kuitenkin kahdeksan valkoista ja kaksi mustaa, mikä ei aivan mene yksiin väestösuhteen kanssa. Valitettavaa on, että osasin odottaa kyseistä tilastoa, enkä ollut siitä kovinkaan yllättynyt.

Mihin tämä kaikki liittyy? Tietenkin maassa tapahtuneeseen häikäilemättömään ja julmaan rotuerotteluun, mistä tuli vuosikymmeniksi valtion virallista politiikkaa. Apartheidin aikaa elettiin maassa vuosina 1948-1991, mutta rotuerottelu ja lähtökohdat apartheidille saivat alkunsa jo useita vuosia aikaisemmin siirtomaa-aikana valkoisten invaasion myötä. Vuonna 1994 maassa pidettiin ensimmäiset vapaat vaalit apartheidin murtumisen jälkeen, jolloin 27 vuotta IHONVÄRINSÄ vuoksi vangittuna olleesta vapaustaistelijasta sekä suuresta ajattelijasta ja yhteiskuntavaikuttajasta Nelson Mandelasta tuli maan uusi presidentti. Etelä-Afrikka otti ison askeleen kohti tasa-arvoa, vapautta ja demokratiaa.

apartheidin aikaa

Kuitenkin, jos ajatellaan kuinka lyhyt aika -vain reilut 20 vuotta- vuosikymmeniä jatkuneesta avoimen rasistisesta aikakaudesta on kulunut, on selvää että jäljet näkyvät edelleen ja mitä todennäköisimmin näkyvät vielä pitkään. Vaikka matkailijana ei pääsekään niin syvälle yhteiskunnan olemukseen ja toimintaan kuin kansalaisena tai edes maassa-asuvana pääsisi, niin kyseinen kokonaisuus ja sen useat lieveilmiöt ovat niin räikeitä ja selviä, ettei niitä oikeastaan voi olla huomaamatta.

Kerron muutaman esimerkin. Kaupungit ja asuinalueet olkoot ensimmäinen. Maan suurimpien kaupunkien(kävimme neljässä suuressa, emme kaikissa) keskustoja Kapkaupunkia lukuun ottomatta kansoittavat mustat ja värilliset, valkoiset ovat asettuneet käytännössä omille varakkaammille asuinalueilleen kaupunkien laitamille. Etenkin Johannesburgissa ja Durbanissa tämä oli selvästi nähtävissä. Toki mustia ja värillisiä kohtasi myös näillä alueilla, mutta suhdeluku ei tässäkään vastannut maan kokonaisväestön suhdelukua.

Yritykset ja palvelut olkoot toinen. Enemmistö matkailijan palveluista, joita luonnollisesti ovat majoitus-, ruoka- ja ohjelmapalvelut, olivat valkoisten omistamia, missä mustat ja värilliset työskentelivät. Rakenne oli varsin selvä, valkoiset omistivat, mustat ja värilliset olivat työntekijöitä. Ravintoloissa syödessään asiakassuhde oli jälleen täysin päinvastainen väestösuhteen kanssa, enemmistö asiakkaista oli poikkeuksetta valkoisia. Eräässä kaupungissa taksikuski vinkkasi meitä huomioimaan, kuinka valkoiset ovat omissa ravintoloissaan ja mustat omissaan. Hämmästykseksemme tämä piti valitettavasti paikkansa.

Pikkubussit eli ns. puskataksit olkoot kolmas ja viimeinen. Nämä menopelit muodostavat maan tärkeimmän ja merkittävimmän joukkoliikenteen kokonaisuuden, emmekä nähneet niissä kertaakaan toista valkoista itsemme lisäksi. EMME KERTAAKAAN! Ja käytimme näitä useasti, sekä lyhyemmillä että pidemmillä matkoilla. Valkoiset ajavat omilla autoillaan, oli matka lyhyt tai pitkä, eivätkä juurikaan käytä muutakaan joukkoliikennettä. Kapkaupunki oli tässäkin, kuten jokaisessa esimerkissä erinomainen poikkeus.

Edelliset räikeät esimerkit sekä monet muut yksittäiset hetket ja tilanteet ja havainnot toivat rotukysymyksen ja menneen politiikan todella lähelle. Kysymys on ajankohtainen myös meillä Euroopassa, ei suoraan mutta välillisesti. Turvapaikanhakijoiden tulvan myötä rasismi ja äärioikeistolainen kansallismielinen ajattelu ovat nousseet pintaan tavalla, jonka ei toivoisi olevan mahdollista ja tarpeellista.

apartheid-museo

Rasismi, epätasa-arvo ja eriarvoisuus kietoutuvat Etelä-Afrikassa jotenkin häröksi kokonaisuudeksi, minkä haivaitsee ja tuntee, mutta on vaikea selittää ja ymmärtää. Etelä-Afrikka on yksi Afrikan talousvetureista ja maanosan mittapuulla kehittynyt valtio, mutta en tiedä olenko missään kohdannut vastaavia taloudellisia ja kehityksellisiä kontrasteja, mitä täällä todistin. Molempia, varakkaita ja köyhiä on niin paljon, joiden maailmat eivät kohtaa. Nämä taloudelliset ryhmittymät elävät kuin eri maailmoissa ja kuilu kahden välillä on syvä. Löysimme Etelä-Afrikasta niin kehittymättömiä, köyhiä ja eristäytyneitä alueita, jotka voisivat olla juuri siitä dokumenttien ja mielikuvien kehitysmaasta, missä ihmisillä ei ole mitään. Ja sitten oli taas alueita ja kaupunginosia, jotka vastasivat niin sanottuja länsimaisia kehityksen, palveluiden ja talouden standardeja. Voisin kuvitella vastaavaa eriarvoisuuden ja kontrastien kuilua löytyvän esimerkiksi Brasiliasta, minne toivottavasti seuraavilla reissuilla pääsen seikkailemaan.

Tuloerot ja eriarvoisuus ovat valitettavasti kasvussa ympäri maailmaa, Suomessakin, vaikka ONNEKSI onkin ihan eri asteella. Tuloerojen ja eriarvoisuuden kasvu ovat omiaan lisäämään ihmisten tyytymättömyyden ja epäoikeudenmukaisuuden tunnetta, mikä taas korrelisoituu suoraan kaikenlaiseen ääriajatteluun ja -toimintaan, kuten esimerkiski rasismiin. Yhteiskuntarauhan ja -järjestyksen ylläpitämiseksi olisi erityisen tärkeää hillitä näitä ilmiöitä.

”Valo niille joita poljetaan ja joilta puuttuu kotimaa. Valo niille joita pelottaa, kun tuntematon kohdataan. Jos kotis tehty marmorista on, tai jos oot koditon niin silti muista tää: Ei kukaan meistä ole arvoton ja lähtiessä ihan yhtä paljon meistä jää.

Auta mua taas muistamaan, että ihmisyys ei oo katoavaa. Auta mua nyt nyrkki nostamaan, meitä luotu ei toista sortamaan. Auta mua nyt nyrkki nostamaan, meitä tehty ei vihaa kostamaan. Oltaisko yhdessä ihminen, vaikka se vaatis vain halauksen?” Lainaus Haloo Helsingiltä.

-Tero Mäkinen-