Kuluneen kolmen viikon aikana olen törmännyt kolmeen kysymykseen, mitkä kaikki ovat jollain erityisellä tavalla kolahtaneet ja johdattaneet kirjoittamaan niihin vastaukset auki. Kysymykset eivät ole sinällään uusia, eivätkä itsessään mitenkään erityisiä, mutta kuitenkin varsin olennaisia ja tärkeitä. Vaikka olenkin kysymyksiin useasti jo itselleni vastannut ja pyöritellyt kyseisiä teemoja useita vuosia, oli niihin vastaaminen hetkessä ja yllättäen hankalaa. Ei siksi, että se jotenkin hävettäisi tai arvelluttaisi, vaan siksi, että ne ovat ainakin itselleni niin laajoja aihealueita, ja niillä kaikilla on suuri merkitys reissaamiseeni ylipäänsä. Näin merkittäviin kysymyksiin haluaa ja haluaisi vastata rauhallisesti, harkitusti ja ajan kanssa. Taikka sitten pitäisi opetella tiivistämään ja yksinkertaistamaan asia niin, että haluamani vastaus tulisi ulos sujuvasti ja luonnollisesti. Niin Tero!

Kysymykset ja vastaukset antavat mielestäni kattavan pohjan ja alustan sille, miksi matkailu on ihmiselle ylipäänsä luontaista ja mielenkiintoista sekä toisaalta sille, miten itse henkilökohtaisesti näen ja koen matkailun. Ehkä juuri siksi ne kolahtivatkin, sillä ne paljastivat matkailun moniulotteisuuden ja merkityksellisyyden. Ei ole kyse vain lomasta tai kokemuksista, vapaudesta tai paikkojen näkemisestä, eikä lähtemisestä tai saapumisesta. Edellä mainuttujen lisäksi kysymys on ennen kaikkea elämästä, asenteista, periaatteista ja arvoista. Me kaikki koemme ne yksilöllisesti eri tavoin.

Tässä kohtaa toiset lukijat mahdollisesti jo toteavat, että lopettaisi helvetti tuon jankkaamisen ja tieteilyn. Vaan enpä lopeta, en ihan vielä. Kysymykset paljastivat myös sen ristiriidan, mikä itselläni reissuista ja reissaamisesta raportoinnissa on. Tai en tiedä ristiriidasta, mutta toisinaan koen sen vaikeana. Nimittäin sen, että konkreettisista tapahtumista ja kohteista kirjoittamisen ja kertomisen sijaan haluaisin enemmän keskittyä matkailun ja matkaamisen filosofiseen, psykologiseen ja eettiseen puoleen. Mitä matkailu on? Mitä ihminen voi saada ja oppia matkailusta ja matkalla olemisesta? Tarkoittaako matkalla oleminen aina liikkumista ja lähtemistä, vai voisiko matkalla olla myös paikallaan, kotona ja töissä, arjessa? Millaisia arvoja haluan matkailussa noudattaa ja toisaalta näyttää ulospäin?

Ensimmäinen kolmesta kysymyksestä tiputettiin eteeni Lieksassa, kun toinen kummipoikani vanhemmista kysyi, että ”Miltä Tero sinusta on nyt reissussa tuntunut?” ja tarkensi vielä kysymystään näin: ”Enkä tarkoita nyt niinkään yksittäisiä tunteita tai elämyksiä, vaan kokonaisvaltaisempaa kokemus- ja tunnetilaa”. Tai jotenkin näin sen ymmärsin ja tulkitsin, kun kysyjälläkin oli vaikeuksia muotoilla ja jäsentää kysymystään oikein ja haluamallaan tavalla. Muistaakseni vastasin jotain täysin tyhjänpäiväistä ja mitäänsanomatonta, vaikka ymmärsin kyllä kysymyksen laadun varsin hyvin. Miten minun olisi pitänyt vastata, tai miten olisin halunnut vastata, olisi tiivistäen ollut että ”todella seesteiseltä ja levolliselta, innokkaalta ja itsevarmalta”.

Ajattelen asian niin, että kun ihminen saa tehdä sitä mistä nauttii ja elää aidosti itsensä näköistä elämää, niin seurauksena on väistättä tietynlainen tyytyväisyys ja rauha elämästä. Tämä taas ei tietenkään tarkoita jatkuvaa juhlaa ja onnellisuutta, vaan ennemminkin pitkäkestoista hyvän olon ja varmuuden tunnetta omasta elämästä ja tulevaisuudesta. Ihminen voi tietysti olla hetkessä todella surullinen, mutta silti kokonaisvaltaisesti onnellinen. Summa summarum: minusta on tuntunut siltä, että vaikka sataisi vettä viikon putkeen, vaikka jalkani kipeytyisi uudelleen, vaikka maisemat eivät miellyttäisi tai vaikka rinkka tuntuisi kivisäkiltä selässäni, niin olisin silti kokonaisvaltaisesti tyytyväinen, enkä haikailisi minkään muun todellisuuden perään.

Korostetaan vielä sitä, ettei matkailu ole mikään itseisarvo, eikä tee ihmistä autuaaksi. Kirjoitan vain omasta näkökulmastani, koska juuri matkailu koskettaa itseäni niin syvästi. Mitä ajan takaa on se, että meille kaikille olisi tärkeää löytää se aidosti itsensä näköinen elämä, oli se sitten mitä tahansa, tietysti lain sallimissa puitteissa. Tähän haluaisin myös ihmisiä kannustaa ja inspiroida, oman elämänsä löytämiseen ja itselleen rehellisenä olemiseen. Teemme liikaa sitä, mitä meidän muka pitäisi tehdä, emmekä sitä, mitä haluaisimme tehdä. Tehdessämme itsemme omassa itsessämme onnellisiksi, tai ennemminkin tyytyväisiksi ja levollisiksi, pystymme paremmin vaikuttamaan positiivisesti myös lapsiimme, perheisiimme, läheisiimme, ystäviimme, asiakkaisiimme, yleensäkin ihmisiin ympärillämme.

Toisen kysymyksen heitti eräs Pohjois-Karjalassa sijaitsevan majatalon ja ravintolan pitäjä. Karjalaista perinneruokaa tarjoillesssaan ja esitellessään tämä kysyi: ”Onko matkallasi sanoma?” ja ”Mitä haluat matkallasi sanoa?”. Tylsästi ja vaatimattomasti, vaikkakin totuudenmukaisesti vastasin: ”Omaksi ilokseni tässä reissataan”. Näinhän se toki on, mutta jätin kuitenkin paljon myös vastaamatta, sillä tottahan haluan sanoa paljonkin. Haluan kannustaa, inspiroida, vaikuttaa, kantaa vastuuta ja ottaa kantaa.

Henkilökohtaisella tasolla korostuu sanoma juurikin siitä, mistä edellisessä kappaleessa kirjoitin. Omalla toiminnallani ja valinnoillani haluan kannustaa ja rohkaista ihmisiä tekemään omissa elämissään niitä rohkeita ja konkreettisia, joskus raskaitakin valintoja oman hyvinvoinnin, onnellisuuden ja elämänlaadun eteen. Voisiko nimittäin olla, että se onnellisuus ja hyvinvointi syntyy ennemminkin siitä, mitä teemme, miten teemme, miksi teemme ja kenen kanssa kuin siitä, kuinka paljon omistamme, mitä saavutamme ja kuinka paljon lisää jatkuvasti haluamme. Kaikessa valintojen ja mahdollisuuksien äärettömyydessä ja yltäkylläisyydessä ryvetessämme olisi hyvä muistaa, mitä me oikeasti tarvitsemme ja mikä on oikeasti tärkeää.

Yhdistyksen tasolla sanoma on ehkä kaksi- tai kolmikärkinen. Ensimmäiseksi tulee tietysti yhdistyksen perustehtävääkin leimaava viesti siitä, että me jokainen voimme vaikuttaa ja toimia solidaarisuuden, eriarvoisuuden ja epäoikenmukaisuuden ehkäiseminen puolesta. Pieniä tai suuria tekoja, sillä ei oikeastaan ole väliä vaan sillä, että teemme kun ja jos meillä on siihen mahdollisuus. Selkeä enemmistö suomalaisista elää niin vaurasta ja etuoikeutettua elämää, globaalista näkökulmasta katsottuna, että se mielestäni jo velvoittaa meitä tekemään ja vaikuttamaan. Mahdollisuudet ja vaihtoehdot ovat tässäkin loputtomat. Ja nillittäjille heti mainittakoon, että tiedetään varsin hyvin, että Suomessakin on vähvaraisuutta, epäoikeudenmukaisuutta ja eriarvoisuutta. Sitä vastaan pitää totta kai myös taistella ja se on yhtälailla arvokasta ja tärkeää.

Toisena kärkenä yhdistys haluaa puhua vastuullisen, ja nyt myös hitaamman matkailun puolesta. En lähde avaamaan sitä, mitä omasta mielestäni on vastuullinen matkailu, mutta lähtökohtaisesti jokaisen lomailijan ja matkaajan pitäisi ottaa huomioon oman reissunsa vastuullisuus. Esimerkkinä toivon todella, vaikka se omaan nilkkaan nasahtaakin, että ainakin ne överihalvat viikonloppulennot ovat historiaa koronan jälkeisenä aikana. Sen ei vain pitäisi olla mahdollista, että voin lentää Lontoosen tai Muncheniin satasella tai alle, ihan vain huvikseni viettämään viikonloppua ulkomailla. Sovittuna onkin jo seuraava Lontoon vierailu maata pitkin.

Hidasta matkailua olen aikaisempina vuosina toteuttanut ilman sen suurempaa keskittymistä siihen teemaan, mutta nyt kävelyreissulla siitä on tullut konkretiaa ja teemaan on alkanut syventyä. Hitaassa matkailussa näen erityisen tärkeänä ulottuvuutena sen tuoman vastapainon kaikelle sille kiireelle, stressille ja paineelle, mitä hektinen ja moderni maailma eteemme jatkuvasti yrittää asettaa. Toisaalta kaikki edellä mainitut ovat toisinaan itseaiheutettuja, joten hidas matkailu tarjoaa myös opetuksen siitä, ettei elämän pitäisi olla yhtä suorittamista ja kiirettä, vaan ennemminkin rauhallista nautiskelua ja jatkuvaa oppimista.

Edetään kolmanteen kysmykseen, minkä esitti hiljattain eräs paikalliselehden toimittaja. Useita haastatteluja reissusta jo antanut, mutta mielestäni vasta nyt osui kohdalleni kysymys ”Mitä olet matkailulta saanut ja mitä toivot siltä saavasi?”. Toimittajalle vastasin jotain maailmankuvan laajentumisesta ja oppimisesta. Vastaus oli nopeasti ehkä paras esitettyihin kysymyksiin, mutta sitäkään en lähtenyt sen enempää perustelemaan ja tai laajentamaan. Niinhän se menee, että kun ihminen jotain harrastaa, tai tekee aktiivisesti, oli se sitten jokin elämäntapa tai harrastus, niin siitä lähtökohtaisesti saa itselleen valtavasti kaikkea hyvää ja positiivista. Se on kai kaiken miellyttävän tekemisen ydin, että siitä kokee saavansa jotain tärkeää ja olennaista itselleen, oli se sitten mielihyvää, oppimista tai vaikka fyysistä kehitystä. Itselleni matkailu ja matkaaminen ovat suuresti vaikuttaneet siihen, millainen ihminen tällä hetkellä olen sekä siihen miten ymmärrän maailmaa. Matkailu ei ole itselleni vain harrastus tai aktiviteetti, vaan moniulotteinen arvojen, asenteiden, periaatteiden ja mielenkiinnon kohteiden rypäs, minkä mukaisesti yritän ja haluan elää.

Itselleni matkailun suurin anti on ollut siis se henkinen pääoma, mitä koen sillä saaneeni ja koen jatkuvasti saavani. Henkisen pääoman jälkeen tulevat tietysti reissulta saadut kaverit ja ystävät sekä kokemukset ja elämykset. Loppujen lopuksi, yksinkertaistaen, vastaus kysymykseen ”Miksi reissaan?” olisi, ”Koska tykkään siitä!”.

Vähemmän asioita mitä sinun pitäisi tehdä, enemmän asioita mitä haluaisit tehdä.

Reissuraportin osuus voisi tässä kohtaa olla, että Kainuussa ollaan. Nyt juuri tekemässä lähtöä Kuhmosta Suomussalmelle. Kainuu on Pohjois-Karjalan ja Koillismaan lisäksi niitä seutuja, mitä alunperin reissua suunnitellessa eniten odotin. Reissun puoliväli on ajallisesti jo ylittynyt ja kilometreissä ollaan noin puolivälissä. Vajaat kolme kuukautta ja noin 850 kilometriä olisi vielä kulkemista jäljellä. Epäsuhta selittynee koronatauolla. Onneksi kuitenkin vielä niin paljon, tämän kun ei ainakaan tässä kohtaa toivoisi päättyvän.

-Tero Mäkinen-